torstai 11. toukokuuta 2023

Juhlaruokaa: Vuohenjuustotäytteiset karitsan paahtopaistit

Olen tehnyt kahtena vuonna pääsiäisen tienoilla täytettyjä karitsan paahtopaisteja, jotka ovat kerrassaan juhlavaa ja herkullista tarjottavaa. Vähän värkkäilyä ne tietysti vaativat, koska paahtopaistien sisälle pitää viillellä tasku täytettä varten. Kun taskut on tehty ja paistit täytetty, onkin loppu melko vaivatonta. Paistetaan pinnat ja lykätään uuniin, kunnes paistolämpömittari piippaa.

Ohjeen bongasin joskus Glorian Ruoka ja viini -lehdestä, ja se löytyy myös täältä. Olen lisännyt alkuperäiseen ohjeeseen tuoretta minttua ja raastettua sitruunankuorta, koska niistä tulee vielä lisää ihanaa makua.

Voisiko teidän perheessänne äitiä ja/tai isoäitiä hemmotella tällaisella aterialla?  Laita ohje mieleesi ainakin ensi pääsiäistä ajatellen!


VUOHENJUUSTOLLA TÄYTEYT KARITSAN PAAHTOPAISTIT


4 karitsan paahtopaistia

suolaa

mustapippuria


Täyte:

200 g:n vuohenjuustopötkö

1/3 ruukkua oreganoa

n. 1/4 ruukku tuoretta minttua

2 timjaminoksaa

1-2 rkl raastettua (luomu)sitruunankuorta

2 valkosipulinkynttä


Ota karitsanpaistit huoneenlämpöön puoli tuntia ennen paistamista. Tee täyte: Kuori vuohenjuustopötköstä ohuelti kuori pois ja murenna juusto kulhoon. Hienonna yrtit, pese sitruuna ja raasta kuorta, kuori ja raasta valkosipulinkynnet, ja sekoita täyteainekset. Jos täyte on kovin jähmeää, lisää 1-2 tl vettä tai maitoa.

Tee paisteihin taskut pienellä terävällä veitsellä, veistä paistin sisällä edestakaisin liikuttelemalla. Välillä sormella tunnustelemalla saat selville, onko tasku kyllin tilava täytettä varten. Jaa täyte taskuihin pikkulusikalla ja sulje taskunsuut cocktailtikuilla.

Laita uuni kuumenemaan 150 asteeseen ja ota esille paistolämpömittari. Kuumenna paistinpannulla vähän voita ja öljyä, ja ruskista paisteihin kauniit pinnat joka puolelle. Nosta paistit uunivuokaan ja tuikkaa yhteen niistä paistomittari. Kypsennä paahtopaisteja 150-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia tai kunnes sisälämpötila on 54-56 astetta. Nosta paistit uunista ja anna vetäytyä kymmenisen minuuttia ennen tarjoilua.

tiistai 9. toukokuuta 2023

Historiallinen teehetki

Lauantaina elettiin Britanniassa historiallisia hetkiä, kun juhlittiin Charlesin kruunajaisia. Britannian edellisten  kruunajaisten ohjelmaa ei päästy seuraamaan (ei oltu vielä edes pilkkeenä vanhempiemme silmäkulmissa), eikä voi tietää, päästäänkö ihmettelemään seuraavia (tai onko sellaisia!), joten oltiin nyt osa historiaa katselemalla kruunajaisia telkkarista ja nauttimalla samalla varhainen iltapäivätee.

Olin vähän suunnitellut jotain teen kanssa tarjottavaa, mutta innostuin pikkuisen lisää, kun luin Epätrendikkään ruokablogin tarjoiluvinkit. Tein lopulta kolmenlaisia leipäsiä, kinkku-juustosarvia (taikina croissant-purkista) sekä mustikka-sitruunakakkua. Ilman näitä eväitä olisi ollut tooooooosi puuduttavaa katsoa pitkäjäykkäistä seremoniaa.

Epätrendikkään ruokablogin ohjeella tein munasalaattileipiä (ilman vesikrassia), ja kurkku- ja lohileivät sävelsin mieleni mukaan. Kurkkuleipiä varten voitelin paahtoleipäviipaleita ruohosipulituorejuustolla ja ripottelin päälle ruohosipulisilppua. Leipäparin toisen leivän päällystin ohuilla kurkkuviipaleilla, ja keikautin toisen tuorejuustopaahtoleivän päälle. Lohileivät kasasin samalla tavalla. Kääräisin leipäkasat kelmuun ja ne maustuivat jääkaapissa kolmisen tuntia. Ennen tarjoilua leikkasin reunat pois (Armastus uhrautui ne syömään, jotta ei tule hävikkiä) ja leivät kahtia. Erittäin maukas leipäkolmikko!

Mustikka-sitruunakakkua olen tehnyt aiemminkin. Ensimmäinen tekele ei ollut aivan onnistunut. Se ei jotenkin noussut riittävästi ja oli rasvainen, joskin aivan hyvänmakuinen muuten. Nyt korvasin reseptissä olleen smetanan ranskankermalla. Parempi. Myynnissä olleet pensasmustikat olivat jättimäisen suuria, mutta muuta ei ollut tarjolla, joten niitä laitoin taikinaan pienen rasiallisen (ehkä 120 g). Alkuperäisessä ohjeessa kakku kuorrutetaan, mutta minä en oikein perusta tomusokeripäällisistä, joten en ole sitä tehnyt. Mielestäni kakku on hyvää ilmankin.



MUNASALAATTILEIVÄT (kuvassa oikealla)


6 viipaletta vaaleaa vuokaleipää

1 kovaksi keitetty kananmuna

2 rkl pehmeää voita

1 rkl majoneesia

1/4 tl dijon-sinappia

2 tl hienonnettua ruohosipulia (hups, saatoin unohtaa tämän!)

hippunen suolaa

(2 rkl hienonnettua vesikrassia)


Sekoita voi, majoneesi, sinappi, ruohosipulisilppu ja suola (ja vesikrassi). Hienonna kananmuna esim. haarukalla ja sekoita joukkoon. Jaa täyte kolmen leipäviipaleen päälle, levitä huolella reunoille saakka ja nosta toiset leipäviipaleet päälle. Pinoa leivät ja kääräise kelmuun. Siirrä jääkaappiin muhimaan. Ennen tarjoilua leikkaa reunat pois ja leivät kahtia.

* * *


MUSTIKKA-SITRUUNAKAKKU


175 g huoneenlämpöistä voita / margariinia

2 dl sokeria

4 kanamunaa

3,5 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

lusikankärjellinen jauhettua vaniljaa (tai ruokalusikallinen vaniljasokeria)

1 rkl sitruunankuorta raastettuna (luomusitruuna tähän paras)

1 tl jauhettua kardemummaa

120 g ranskankermaa

2-3 dl (pieniä) pensasmustikoita


Vuoraa pitkä leipä-/kakkuvuoka leivinpaperilla. Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen.

Pese sitruuna huolella esim. juuresharjalla. Raasta sen keltaista osaa ruokalusikallisen verran hienolla raastimen terällä. Sekoita vehnäjauhoihin leivinjauhe, vanilja, kardemumma ja sitruunankuoriraaste.

Vaahdota huoneenlämpöinen rasva sokerin kanssa, lisää vaahtoon kananmunat yksi kerrallaan vatkaten. Lisää joukkoon jauhoseos ja ranskankerma puuhaarukalla sekoittaen. Lisää lopuksi mustikat varovasti taikinaa käännellen.

Kaada taikina vuokaan. Paista 175 asteessa noin 55 minuuttia. Anna kakun jäähtyä noin 15 minuuttia ennen kuin kumoat sen.

sunnuntai 7. toukokuuta 2023

Kaksi salaatinkastiketta

Hyvä salaatinkastike kruunaa salaatin ja korostaa sen makuja. Kauppojen salaatinkastikevalikoima on ihan mahdoton, enkä meinaa sieltä kuitenkaan löytää mieluisaa. Tai pikemminkin niin, että voi olla monta houkuttelevaa, mutta en halua ostaa isoja pullollisia niitä. Ratkaisu tähän ongelmaan on tehdä salaatinkastike itse. Usein pyöräytän klassikkokastikkeen dijon-sinapista, etikasta, öljystä, suolasta ja hunajasta. Nopea ja aina hyvä! Nyt olen löytänyt kaksi uutta suosikkia, joiden valmistus on melkein yhtä nopsakkaa.

Yksi herkullinen salaatinkastike löytyi Hesarin ruokasivulta. Se on japanilainen salaatinkastike tai seesamisalaatinkastike, jota ilmeisesti "goma"-nimellä on valmiinakin myytävänä. Alkuperäistä valmisversiota en ole koskaan nähnyt, saati maistanut, mutta tämä ohjeen mukaan tehty iski minun makuhermooni lujasti.

Toinen herkku on "green goddes" -salaatin vihreä kastike, johon törmäsin Soppa365-sivustolla. Myös tässä kastikkeessa on makua kerrakseen eli suosittelen testaamaan. En ole vielä päässyt sinuiksi korianterin kanssa, jota tähän kastikkeeseen tulee, joten korvaan sen lehtipersiljalla. Valitse sinä, kumpaa haluat käyttää. Rakuunaa en ole laittanut (koska ei ole ollut), mutta annan sen olla tässä ohjeessa, jos jollakin sattuu sellaista olemaan tyrkyllä.

Molemmat salaatinkastikkeet ovat niin herkullisia, että saattaa tulla houkutus lusikoida kastiketta sellaisenaan suuhun ennen kuin ennättää tehdä salaattia. Minä olen tehnyt kumpaakin kastiketta yleensä puolikkaan määrän ohjeen mukaisesta.

 


SEESAMIKASTIKE SALAATILLE

 

4 rkl paahdettuja seesaminsiemeniä (paahda kuumalla kuivalla pannulla tarkasti valvottuna, ellet löydä valmiiksi paahdettuja)

4 rkl majoneesia

0,5 - 1 rkl riisiviinietikkaa (laitan yleensä tuon isomman määrän, koska pidän etikkaisuudesta)

3 tl (japanilaista) soijakastiketta

2–3 tl sokeria

4 tl paahdettua seesamiöljyä

2 tl tahinia

1 tl dijon-sinappia (ei kuulemma ihan välttämätön, mutta minä tykkäsin mausta, joten laitan aina)


Sekoita kaikki kastikeainekset kulhossa sekaisin. Anna maustua yön yli, jos maltat. Kastike on mainiota myös hetikohta salaattiin lisättynä, joten muhitteluaika jääkaapissa ei ole pakollinen. Olen käyttänyt kastiketta kaali-porkkana-kurkku-kyssäkaali-salaatissa aasialaisten ruokien ohessa.

* * *



VIHREÄ SALAATINKASTIKE

 

1 ruukku lehtipersiljaa (tai korianteria)

(3 tuoretta ranskalaisen rakuunan oksaa)

7 ruohosipulinvartta

1 valkosipulinkynsi

2 rkl sitruunamehua

1 pss tuoretta babypinaattia

0,75 dl rypsiöljyä

1,5 dl majoneesia

ripaus suolaa

ripaus mustapippuria


Silppua lehtipersiljaa / korianteria (varsineen) sekä ruohosipulia hieman, hienonna valkosipulinkynsi ja revi tarvittaessa pinaatinlehtiä pienemmiksi. Laita majoneesia lukuunottamatta kaikki ainekset  sauvasekoittimen/blenderin kulhoon ja surauta tasaiseksi. Lisää majoneesi ja tarkista maut. Lisää sitruunamehua ja suolaa tarvittaessa.

Vihreä salaatinkastike toimi erinomaisesti mm. keväisessä parsasalaatissa, jota varten paahdoin parsat uunissa. Lisäksi oli vain vihreää salaattia, kurkkua ja herneitä. Oli ihanaa, ja lisäksi aivan mainio arki-illan nälän pelastaja.

keskiviikko 8. maaliskuuta 2023

Nuudelikeitto

Päivänä muutamana Armastus esitti toiveen vauhdikkaan mausteisesta ruuasta, ja mieleen tuli Elle Mat&Vin -lehden (Jan-Feb 2023) ohje "Punainen thaicurry katkaravuilla ja nuudeleilla". Tuon ohjeen myötävaikutuksella ja pienillä muokkauksilla valmistui muuan nuudelikeitto, jossa oli sitä puolison toivomaa chiliä.

Meillä oli nyt keitossa broileria, mutta mukaan voi sen sijaan heittää tiikerirapuja tai vaikkapa tofua.


NUUDELIKEITTO (4 annosta)

 

reilu ruokalusikallinen tuoretta inkivääriä raastettuna

2 salottisipulia

2 valkosipulinkynttä

ruukku lehtipersiljaa (tai tuoretta korianteria, jos siitä tykkäät)

2 rkl öljyä paistamiseen

2 rkl punaista currytahnaa

4 dl kasvis-/kana-/kalalientä (riippuen proteiinivalinnastasi)

1 prk (400 ml) kookosmaitoa

1 rkl kalakastiketta

100 g pakastemaissia

kourallinen sokeriherneitä

100 g soijapapuja (pakaste)

300 g broilersuikaleita / raakoja pakastetiikerirapuja TAI 200 g tofua

1-2 rkl limettimehua

maun mukaan chilihiutaleita (jos tuntuu tarvetta lisäpotkulle)

n. 100 g ramennuudeleita


Kuori sipulit ja hienonna. Kuori inkivääripala ja raasta se. Kuori ja raasta/hienonna valkosipulinkynnet. Kuullota sipuleita ja inkivääriä hetki kattilanpohjalla öljyssä. Silppua lehtipersiljan/korianterin varret ja lisää sekaan, samoin currytahna. Sekoittele ja paista noin minuutin verran. Lisää kasvis-/kana-/kalaliemi, kookosmaito ja kalakastike ja kiehauta. Lisää kiehuvaan liemeen broilersuikaleet, jos niitä käytät, ja anna kypsyä noin 10 minuuttia. Lisää tämän jälkeen maissit, sokeriherneet (vähän pienemmiksi leikattuna) ja soijapavut (sekä tiikeriravut tai tofukuutiot, jos niitä käytät). Anna kiehua viitisen minuuttia. Mausta limettimehulla ja tarkista suola, lisää tarvittaessa. Silppua lehtipersiljan/korianterin lehdet rouheasti ja sekoita keiton joukkoon.

Kypsennä nuudelit toisessa kattilassa paketin ohjeiden mukaan tai kypsennä ne keittoliemessä siinä vaiheessa, kun alkaa olla viittä vaille valmista. Jos kypsennät nuudelit erikseen, annostele ne keittokulhoihin ensin ja kauho keittoa päälle.



tiistai 7. maaliskuuta 2023

Kaksi leivontavinkkiä

Uusien leivontareseptien kokeilu on kiinnostavaa, mutta monesti palaan kuitenkin tuttuihin ohjeisiin, kun oikein leivotuttaa. Pullaa meillä tehdään säännöllisesti, tosin epäsäännöllisesti onnistuen. Mikä siinä on, että joskus menee mäkeen, vaikka ihan samalla päänsisäisellä ohjeella tekee??? Toinen vakioleivonnainen on mamman marjapiiras, jota voi varioida käsillä olevien ainesten mukaan. Nyt jaan kumpaankin pienen vinkin, jolla saa uutta ulottuvuutta tuttuun tuotteeseen.

 


VANILJA-PÄÄRYNÄPULLAT

Valmista pullataikina tavalliseen tapaan. Muotoile kohonneesta taikinasta pyöreitä pikkupullia. Anna niiden kohota pellillä liinan alla kuten yleensäkin. Kun pullat ovat kohonneet, paina niihin juomalasilla kuoppa keskelle. Voitele pullat tässä vaiheessa. Laita kuoppaan vaniljakreemiä (valmista, paistonkestävää tahnaa purkista) ja sen päälle ohut siivu päärynää (ei tarvitse kuoria, mutta siemenet kannattaa poistaa minun mielestäni). Paista 220-asteisessa uunissa, kunnes ovat kypsyneet ja saaneet väriä. Päälle voi ripotella tomusokeria tarjoiluvaiheessa.



MAMMAN MARJAPIIRAS MANGOTWISTILLÄ

Mamman marjapiiraaseen käytän aina tätä Valion ohjetta. On helppo ja nopsakka. Nyt lisäsin taikinaa raikastamaan limetinkuoriraastetta, ja täytteen rakentelin mangorahkasta ja turkkilaisesta jugurtista. Tuli mahdottoman hyvä kombo!

 

100 g voita/margariinia

1 dl sokeria

1 kananmuna

1,5 dl vehnäjauhoja

1 dl grahamjauhoja

1 tl leivinjauhetta

+ puolikkaan limetin kuori raastettuna (vain ohuelti vihreää osaa)


Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Pese limetti ja raasta puolikkaasta kuorta. Vaahdota voi ja sokeri, vatkaa joukkoon kananmuna. Sekoita kuivat aineet sekä limetinkuoriraaste sekaisin ja lisää joukkoon. Sekoita nopeasti taikinaksi ja levitä vuokaan ja vähän reunoillekin.

 

Täyte: 

1 prk mangorahkaa

2 reilua ruokalusikallista turkkilaista jugurttia

1 kananmuna

1-2 rkl sokeria (mangorahka itsessään on jo makeaa)

hippunen jauhettua vaniljaa tai teelusikallinen vaniljasokeria

maltillinen teelusikallinen maissijauhoa (Maizena)

pieni rasiallinen tuoreita vadelmia 


Sekoita rahka, jugurtti, muna, sokeri, vanilja ja maissijauho kulhossa tasaiseksi massaksi. Kaada taikinan päälle vuokaan. Asemoi päälle tuoreita vadelmia. Paista piirakkaa 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Tarjoile jäähtyneenä.

keskiviikko 15. helmikuuta 2023

Hapankaali-perunaröstit

Tykkään perunasta, paitsi keitettynä vähemmän. Tykkään hapankaalista, tosin lämpimänä enkä kylmänä suoraan rasiasta. Nämä kaksi tykkäystä yhdistyivät kivasti hapankaali-perunarösteissä, joka oli Anna-lehden resepti. Röstejä olen tehnyt ennenkin, juureksista ja perunasta, mutta hapankaalin ujuttaminen sekaan oli uutta. Siitähän tulikin kiva säväys, semmoinen pirteä hapokkuus, röstiin. Ensimmäisellä kerralla tein paistinpannulla epämääräisen kokoisia ja muotoisia röstejä (joista osaan käräytin toooooodella tumman pinnan), toisella kerralla käytin lättypannua, jolla tuli kivan samankokoisia röstejä. Yhtään en muista, mitä niiden kanssa ensi kokeilulla syötiin, mutta jälkimmäinen lisuke on mielessä: lohisörssö. Siis graavilohta, kevätsipulia, ruohosipulijuustoa ja ranskankerman jämät nopeasti sekaisin. Oli hyvää röstin kanssa.


HAPANKAALI-PERUNARÖSTIT (n. 10 kpl ihan pientä ohutta, 4 paksumpaa ja reilumpaa tai 1 iso)


4 perunaa

150 g hapankaalia

1 tl suolaa

muutama rouhaisu mustapippuria


Kuori perunat ja raasta ne raastimen isolla terällä. Laita raaste siivilään ja puristele käsin ylimääräinen neste pois. Kippaa kulhoon. Laita hapankaali siivilään ja valuta ylimääräinen neste pois. Kippaa kulhoon perunaraasteen joukkoon. Sekoita mukaan suola ja mustapippuri.

Paista röstit voin ja öljyn seoksessa. Nosta haluamasi kokoinen kokkare röstiä pannulle, paina paistinlastalla tasaisemmaksi (ja tasoittele reunoja, jos tarvitsee). Paista keskilämmöllä muutaman minuutin ajan per puoli. Paistoaika riippuu tietysti paksuudesta. Valmista alkaa olla, kun röstin paistopinta on saanut mukavasti väriä ja sen kääntäminen alkaa tuntua varmalta (eikä rösti hajoa, kun siihen koskee). Käännä röstit ja paista toiseltakin puolelta. Alkuperäisessä ohjeessa pinnalle ripoteltiin myös paprikajauhetta ennen kääntämistä, mutta minä skippasin tuon vaiheen.

maanantai 13. helmikuuta 2023

Trendipullat

Leivoin reilu viikko sitten italialaisia maritozzi-pullia, jotka olivat minulle ihan uusi ilmiö. Ne ovat ikään kuin laskiaispullia, mutta täytetty eri suunnassa. Viime viikolla tällaisia maritozzeja alkoi sitten tupsahdella vastaan useammassakin kohtaa nettiä selaillessa. Olin siis tietämättäni aivan trendien aallonharjalla! Yleensä laahaan kaukana perässä trendikkäistä herkuista ja valmistan niitä sitten kun ne muilta ovat jo unholassa.

Minä tein pullat Valion reseptillä. Näin keskitalvella (joka vähälumisuudessaan ja lauhkeudessaan tuntuu ihan keväältä) koristelin pullat kukkien sijaan perinteisillä nomparelleilla ja ei-niin-perinteisellä kultasuihkeella (joka ei kyllä kuvassa erotu mitenkään ja oli ihan hölmö ostos). Maukkaita ne kuitenkin olivat! Mukavaa makua pullataikinaan toi raastettu sitruunankuori. Täyte oli ihanan vaniljainen, mutta sitäkin voi virkistää sitruunankuoriraasteella. Ehkäpä tällaisia ovat sinunkin laskiaispullat tänä vuonna?



MARITOZZI eli italialaiset kermapullat (n. 12 kpl)

 

3 dl maitoa

1 tl suolaa

3 rkl sokeria

25 g hiivaa

yhden sitruunan kuori raastettuna (vain keltaista osaa)

2 kananmunaa

8,5 dl vehnäjauhoja

75 g voita/margariinia


voiteluun kananmunaa


Täyte:

3,3 dl kuohukermaa

1 prk (200 g) valmista vaniljakreemiä

 

Sulata voi/margariini. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Sekoita maidon joukkoon suola, sokeri, murennettu hiiva ja sitruunankuoriraaste, sekä kananmunat. Lisää vähitellen jauhoja ja vaivaa taikinaa tasaiseksi. Lisää lopussa sulatettu rasva ja vaivaa se taikinaan. Jätä taikina liinan alle kohoamaan 30 minuutiksi.

Leivo taikinasta 12 pyöreää pullaa (tai 14, jos haluat vähän pienempiä). Nostele pullat uunipellille leivinpaperin päälle ja anna kohota liinan alla 15 minuuttia. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Voitele pullat kananmunalla (ja ripottele halutessasi sokeria pinnalle) ja paista 225 asteessa noin 12 minuuttia.

Anna pullien jäähtyä hyvin ennen täyttämistä. Vatkaa kuohukerma ja vaniljakreemi vaahdoksi. Halkaise pullat, mutta älä leikkaa ihan pohjaan saakka, jotta pysyvät kasassa täytön jälkeen. Pursota tai lusikoi täytettä pulliin. Koristele haluamallasi tavalla.