torstai 5. huhtikuuta 2018

Loskaa pyöräteillä, kevättä lautasella: Herne-avokadopestoa pastalle

Töistä kotiin pyöräityäni oli pikkuisen kiukkuinen, mutta pieni ärtymykseni suli jo ruuanteon maisteluvaiheessa. Avokadon, herneiden, valkosipulin ja mintun kombinaatio herkisti hymyilemään ja iloisen vihreä väri vei ajatuksia jo kesää kohti. Tämä pastaruoka oli kovastikin minun makuuni.

Tein ruuan lähes alkuperäisen ohjeen (Donna Hay Magazine, Issue 97 / 2018) mukaan. Minttua minulla ei ollut riittävästi, joten laitoin myös basilikaa. Fifty-fifty -kombinaatiolla maku on minun mielestäni sopivasti hennon minttuinen. Lisäsin pestoon myös limetin mehua ja pecorinojuustoa, joita ei ohjeessa ollut lainkaan. Herneet kiehautin ihan nopeasti ennen käyttöä. Ruoka valmistui nopeasti, pastan kiehumisen aikana, joten se sopii myös kiireisemmälle kokille.


HERNE-AVOKADO-MINTTUPESTOA PASTALLE

200 g pakasteherneitä
1 avokado
1 valkosipulinkynsi
1 tl raastettua limetin kuorta
puolikkaan limetin mehu
reilu 1 dl mintun ja basilikan lehtiä
n. 0,5 dl raastettua pecorinojuustoa (tai parmesaania)
2 reilua ruokalusikallista oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria
n. 0,5 dl (paahdettuja) pinjansiemeniä

Laita pastaa varten vesi kiehumaan ja ala valmistella samalla pestoa. Kiehauta pienessä kattilassa vähän vettä ja lisää sekaan pakasteherneet. Kiehauta herneitä pari minuuttia, älä yhtään pidempään. Kaada ne siivilään ja huuhdo nopeasti kylmällä vedellä. Tarkoitus on säilyttää herneiden kaunis heleä väri. Halkaise avokado ja poista kivi (napauta siihen veitsi kiinni ja kierrä kivi irti). Kaapaise avokadon "hedelmäliha" lusikalla irti kuoresta.

Surauta sauvasekoittimella tahnaksi noin puolet herneistä, avokado, valkosipulinkynsi, limetin kuori ja mehu, minttua ja basilikaa, juustoraaaste ja oliiviöljy sekä suola ja myllystä rouhittu mustapippuri. Maista ja lisää suolaa maun mukaan. Pestossa saa olla suolaisuutta aika reilusti, koska se maustaa myös pastan.

Kun pasta on kypsää, ota talteen noin desilitra pastan keitinvettä. Sekoita kypsän pastan joukkoon pesto ja tarpeen mukaan keitinvettä sekä loput herneet ja pinjansiemenet. (Jos haluat paahtaa pinjansiemeniä, tapahtuu se näppärästi kuivalla, kuumalla paistinpannulla. Älä jätä pinjansiemeniä yksinänsä paahtumaan, sillä ne palavat yllättävän joutuin. Sekoittele niitä paahtamisen aikana.)

keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Herkkien ja hienostuneiden makujen seljankukkatartaletti

Elina Jyväksen "Baking instinct - Eleanoora von Smöörin herkkujen aateliset" -kirjassa on muuan vastustamaton ohje: Seljankukkatartaletti. Siihen käytettävän voin määrä vähän hirvittää, mutta ei ole este leipomiselle. Kun tätä tartalettia on kerran maistanut, ymmärtää syyn.

Seljankukkamehuun olen ensimmäistä kertaa törmännyt Ruotsissa jo liki kolme vuosikymmentä sitten ja ihastuin makuun jo silloin. Maussa on ihanaa kukkaisuutta / metsäisyyttä / raikkautta. Nykyään seljankukkamehutiivistettä saa jopa meidän lähikaupastamme. Kannattaa kokeilla laimentaa sitä veden sijaan kivennäisvedellä. Tuo sekoitus on erityisesti kesällä aivan paras virvoitusjuoma!

Muuan työvaihe tämän tortun teossa askarrutti: kananmunien lisääminen kuumaan liemeen. Mietin, voisiko tämän vaiheen tehdäkin niin, että kaataisi kiehuvan kuumaa mehuseosta ohuena nauhana kananmunien joukkoon samalla huolella sekoittaen. Sitten seos kaadettaisiin uudelleen kattilaan ja kuumennettaisiin, kunnes sakenee. Tulisikohan silloin kiisseliin kananmunarihmoja, joita nyt tuli, ja jotka piti vielä siivilöidä pois. Kertoiskohan joku, jos olis kokeillut?


SELJANKUKKATARTALETTI

Pohja:
150 g voita
3,5 dl vehnäjauhoja (ohjeessa oli erikoisvehnäjauhoja, mutta laitoin tavallisia leivontakarkeita)
0,5 dl mantelijauhetta
1 dl tomusokeria
1 kananmunankeltuainen
yhden limetin kuori raastettun

Täyte:
200 g voita
4 dl seljankukkamehutiivistettä
2 rkl sokeria
6 kananmunaa
4 liivatelehteä
koristeluun esimerkiksi mustikoita tai vadelmia

Nypi kulhossa jauhot, mantelijauhe, sokeri ja pieniksi kuutioitu kylmä voi murumaiseksi seokseksi. Pese limetti huolella ja raasta kuoren vihreää osaa hienolla raastimella joukkoon. Lisää myös keltuainen ja vaivaa seos nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Minä jouduin lisäämään joukkoon kaksi ruokalusikallista kylmää vettä, ennen kuin taikina antautui tasaiseksi. Kääri taikina kelmuun ja nosta jääkaappiin vähintään tunniksi.

Kauli taikina jauhotetulla pöydällä ohueksi (noin 3 mm) levyksi ja nosta se varovasti voideltuun vuokaan (myös reunoille pitää riittää). Minun suorakaiteen muotoinen irtopohjavuokani on n. 12 x 35 cm:n kokoinen, mutta ilmeisen matalareunainen, koska sekä taikinaa että täytettä jäi vähän yli. Tein ylijäämistä kolme pientä annostartalettia. Pistele taikinapohjaan haarukalla reikiä. Nosta taikina vielä jääkaappiin tunniksi. Kun taikina on ässettynyt jääkaapissa, kuumenna uuni 185 asteeseen ja paista pohjaa uunissa 10-12 minuuttia. Anna kypsän pohjan jäähtyä kunnolla.

Kun pohja on jäähtynyt, voit valmistaa täytteen. Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään.  Mittaa kattilaan voi, seljankukkamehutiiviste ja sokeri. Kiehauta seos, jotta voi sulaa kunnolla. Vatkaa kananmunat kevyesti kulhossa. Lisää kananmunamassaa varovasti ohuena nauhana kuumaan voi-mehuseokseen koko ajan sekoittaen. Hauduta kiisseliä hiljalleen keskilämmöllä kunnes täyte sakenee, mutta älä keitä. Nosta liivatelehdet pois kylmästä vedestä ja purista niistä varovasti ylimääräinen vesi pois. Lisää pehmenneet liivatelehdet kuumaan täytteeseen huolellisesti sekoittaen. Siivilöi vielä kiisseli tiheällä siivilällä, jotta siihen ei jää kananmunarihmoja. Kaada siivilöity kiisseli jäähtyneen pohjan päälle ja siirrä leivonnainen kylmään jähmettymään vähintään kahdeksi tunniksi. Koristele esimerkiksi tuoreilla mustikoilla tai vadelmilla.


* * *

PS: Minä olen syönyt seljankukkatartalettia ensi kerran Kokit ja potit -blogin kirjoittajan Hannelen tekemänä. Leivonnainen vei jalat alta heti! Nyt Hannele on muunnellut reseptiikkaa ja tehnyt ananas-limetartaletin. Minulla on vahva epäilys, että myös se on aivan taivaallista...

tiistai 3. huhtikuuta 2018

Keittoa keväiseen pyrypäivään

Menin jo pääsiäisen pyhinä luulemaan, että kevät pyyhältää täyttä vauhtia tänne. Sitä auringon määrää! Nyt kun katson ulos, näen pelkkää pyryä. Pyöräilijän painajainen on siis taas lähellä: pehmeät ja huonosti auratut pyörätiet runsaalla lisälumella. Baanalla tarvitaan puhtia ja sitä tarjoaa esimerkiksi tämä maukas ja täyttävä cashewpähkinä-tomaattikeitto.


CASHEW-TOMAATTIKEITTO

2-3 rkl öljyä
1 pieni punasipuli
1 iso porkkana
2 valkosipulinkynttä
noin puolikas punainen chili
noin 200 g (kirsikka)tomaatteja
1 prk hyvää tomaattimurskaa (esim. Mutti)
1 tomaattimurskapurkillinen vettä
kevyt hippunen kanelia
lusikankärjellinen inkiväärijauhetta
100 g cashewpähkinöitä
n. 1 tl suolaa
1-2 tl hunajaa tai sokeria
2 tl balsamiviinietikkaa

Kuori ja silppua punasipuli, porkkana (sen voi raastaakin) ja valkosipulinkynnet. Pätki chili paloiksi. Jos haluat vähentää chilin tuomaa lämpöä, poista vaaleat siemenkiinnikkeet kokonaan ja silppua chili vasta sitten. Kuumenna kattilan pohjalla öljyä ja paista siinä hetken aikaa sipulia, porkkanaa ja valkosipulia sekä chiliä. Paloittele / halkaise (kirsikka)tomaatit ja lisää ne kattilaan. Lisää joukkoon myös tomaattimurska ja aluksi noin puoli tölkillistä vettä. Mausta ihan hippusella kanelia ja inkivääriä sekä suolalla ja makeuttajalla. Lopullinen säätö suolalla ja hunajalla/sokerilla tehdään vasta loppuvaiheessa. Anna keiton kiehua, kunnes porkkanat ovat kypsiä. Lisää joukkoon pähkinät ja soseuta keitto. Minä käytin sauvasekoitinta, joka puri hyvin myös cashewpähkinöihin. Keittoon saa minun mielestäni jäädä vähän pähkinämurua purtavaksi, mutta sinä voit suristella sen niin sileäksi kuin haluat. Lisää vielä joukkoon vettä sen verran, että saat keittoon mieleisesi koostumuksen/paksuuden, sekä vähän balsamiviinietikkaa. Kiehauta sosekeitto ja tarkista vielä suolan ja makujen tasapaino. Niitä voi viilata mieleisekseen mm. balsamiviinietikkaa ja/tai sokeria/hunajaa lisäämällä.

sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Pikkuleipiä vaalivalvojaisiin

Elämme jännittäviä aikoja. Muutaman tunnin kuluttua selviää, selviääkö tulevan presidentin nimi jo tänään vai pääsemmekö äänestämään toiselle kierrokselle. Vaalivalvojaisiin on aikaa enää pari tuntia, joten vielä ehdit pyöräyttää vaalikahvinaposteltavia. Korvapuusticookiet - taikka näin kotimaisena vaalipäivänä korvapuustipikkuleivät - on helppo leipoa eli ennättävät hyvin illan kahvipöytään.

Pikkuleipien ohje löytyi Valion sivuilta. Älyttömän herkullisia! Kaltaiseni anti-pikkuleipäihminen oli aivan myyty, sillä yleensä en välitä kuin lusikkaleivistä. Sinnikkäästi kuitenkin silloin tällöin leivon pikkuleipiä, ja kylläpä on kannattanut etsiä The Pikkuleipäreseptiä - se nimittäin löytyi nyt.


KORVAPUUSTIPIKKULEIVÄT (26-28 kpl)

200 g voita (huoneenlämpöistä)
2 dl sokeria
1 kananmuna
4,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
(+ oma lisäykseni eli hippunen vaniljajauhetta)

Täyte:
50 g pehmeähköä voita
1 dl sokeria
1,5 tl kanelia
1 tl kardemummaa

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää joukkoon kananmuna huolellisesti sekoittaen. Lisää leivinjauhe (ja vaniljajauhe) vehnäjauhojen joukkoon, ja lisää sitten jauhot voi-sokeri-muna -seokseen.

Nosta pöydälle pala leivinpaperia ja ripottele sille jauhoja. Nosta taikina päälle ja levitä se suorakaiteen muotoiseksi, noin 30 x 34 cm:n kokoiseksi levyksi. Sekoita sitten täytteen ainekset tahnaksi ja levitä se taikinalevyn päälle. Kääri taikinalevy leivinpaperin avulla pitkältä sivulta alkaen rullaksi. Käännä leivinpaperi pois taikinarullan päältä ja leikkaa rulla noin 1 cm:n paksuisiksi kiekoiksi. Nosta kiekot leivinpaperin päälle pellille. Jätä hiukan tilaa kiekkojen väliin, sillä ne leviävät hiukan.

Paista pikkuleipiä 200 asteessa noin 10 minuuttia. Anna jäähtyä ennen tarjoilua.

keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Hienostunut perunapaistos

Tavallisen lihapulla- tai pihviaterian voi helposti taikoa astetta juhlavammaksi tarjoamalla ohessa jotain ylellisemmän tuntuista perunalisuketta. Keitetyt perunat mielletään arkisiksi, eivätkä ne välttämättä kaikille edes maistu, koska koulun kumiperunat kummittelevat mielessä. Itse pidän eniten uunissa kypsennetyistä perunoista tai perunamuusista. Valkosipuliperunoita meillä tehtiin jossain välissä niin usein, että tauko niissä on yhä voimassa. Terriinimäinen perunavuoka sen sijaan houkutteli. Se kuulosti herkulliselta ja näytti kauniilta. Perunoina meillä oli yleisperunaa, mutta seuraavalla kerralla ostan tätä varten jauhoisia perunoita. Vaikka perunat kypsyivät hyvin, oli kuitenkin syödessä sellainen tuntuma, että on aavistuksen liian napakkaa.

Alkuperäinen ohje on täältä. Laitoin omavalintaisesti juustoja, jätin laakerinlehdet pois ja laitoin sekaan raastettua muskottipähkinää hiukan. Hyvää, nam!


JUUSTOINEN PERUNAVUOKA

1 kg jauhoisia perunoita
2 dl kuohukermaa
3 munaa
ripaus mustapippuria
hiukan muskottipähkinää (raastettuna, jos on kokonaisia)
n. 1 tl suolaa
4 dl juustoraastetta (laitoin 2 dl cheddarjuustoa ja 2 dl Västerbottenjuustoa)

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Sekoita kerma, munat ja mausteet sekä juustoraasteet isossa kulhossa. Kuori ja viipaloi perunat ohuiksi siivuiksi (vaikka mandoliinilla) ja lisää viipaleet kerma-munaseokseen. Vuoraa suorakaiteen muotoinen leipävuoka leivinpaperilla ja lado koko komeus vuokaan. Painele tasaiseksi (ripottele halutessasi päälle hiukan juustoraastetta) ja nosta uuniin. Paista perunaterriiniä 175-asteisessa uunissa noin 1 h 30 minuuttia tai kunnes perunat ovat kypsyneet (meillä se oli uunissa vartin tuota pidempään). Anna paistoksen jäähtyä kunnon tovi, tai jopa ihan kylmäksi, ennen kuin kumoat sen, jottei se hajoa ja leikkaaminen on helpompaa. Kylmät viipaleet voi paistaa tarjolle laitettaessa molemmin puolin.

Yllä olevassa kuvassa on hieman liian aikaisin leikattu perunaterriini. Kuka täällä on niin malttamaton???

maanantai 22. tammikuuta 2018

Tour de kaenkky eli pizzojen pisteytys oululaisittain

Oululaisilla ruokabloggareilla on ruuanlaiton lisäksi muuan toinenkin kiintoisa harrastus, nimittäin ruoka- ja juoma-aiheiset arviointiraadit. Olemme maistelleet ja arvostelleet kaikenlaista, aina sinapista jäätelöön ja kaikkea siltä väliltä. Vuosi sitten missasin Suuren Grillikierroksen, mutta tämän tammikuun suurtapahtumaan, pizza-arviointiin, pääsin onnekseni mukaan.

Pastanjauhajat jo kirjoittivatkin tuoreeltaan pizza-arviot, ja jutusta näkyy oikein grafiikkaakin, sillä mikä arvio se semmoinen olisi ellei numeroilla ja kaavioilla pelattaisi! Taisimme olla hauska näky pizzerioissa kännyköinemme, ensin kuvaamassa ja sitten naputtelemassa arviointilomakkeisiimme numeroita. Tämän joukkion arviointi-iltamat ovat aina mahdottoman hauskoja, ja viiltäviä analyysejä riittää. Aina kuitenkin todetaan, että makuasioista voi kiistellä keskustella.

Mietimme porukalla, mitkä pizzeriat valikoisimme testipaikoiksi. Oulussahan pizzerioita riittää yllin kyllin, joten kaikki varmasti löytävät suosikkinsa. Kuten sanottu, makuasioista voi kiistellä keskustella :) Olisimme voineet valita paikat toki toisinkin, mutta tällä kertaa päätimme kohteiksi Rajakylässä sijaitsevan Tarantellan, Tuirassa olevan Napolin sekä Da Marion, Kotipizzan ja Da Maxin keskustassa. Jokaisessa pizzeriassa tilattiin yksi Margherita sekä yksi Capricciosa salamilla. Margheritassa ajattelimme pääsevämme maistamaan tomaattikastikkeen hyvin ja arvioimaan tietysti myös juustoa. Margheritaa ei kaikissa pizzerioissa ollut listalla, mutta se tehtiin siitä huolimatta. Capricciosa valittiin arviointiin, koska siinä on kinkkua (millaista, se meitä kiinnosti) ja herkkusieniä (purkista vai tuoreena). Lisäsimme  tuohon vielä salamin, koska se oli joukkueemme juniorijäsenen herkku, ja halusimme nähdä, millaista salamituotetta (vai meetvurstia) käytetään.

Da Max ja triplajuusto

Ja olipa mielenkiintoinen kierros! Samat pizzat olivat niin erilaisia! Olimme aika yksimielisiä siitä, että Napolin Margherita oli kierroksen paras. Siinä juustoa oli maltillisesti, joten tomaattikastikekin pääsi maistumaan. Jossain paikassa juustoa oli niin järkyttävä määrä, että se juuttui kurkkuun (Da Maxin triplajuustopizza). Kotipizzan vastaava tuote oli niin rasvainen, että kun pizzasiivun otti käteensä, lorahti siitä rasvaa kämmenelle. Kotipizzan molemmat pizzat olivat myös suolaisempia kuin muut.

Capricciosa oli jokaisessa pizzeriassa hiukan erilainen. Metsästimme oikeaa kinkkua, ja vain Tarantellan ja Napolin pizzasta sitä löytyi. Muissa oli sellaista makkaramaista suikaletta, "pizzasukaletta". Pahaa. Jätetään se makkararaaste vain suosiolla pois pizzoista, pliis! Herkkusienet ovat pizzoissa tyypillisesti suoraan purkista, joten Kotipizzan tuoreet herkkusienet yllättivät iloisesti. Muualla mentiin purkkikamalla. Capricciosa-kategoriassakin Napoli vei voiton, mutta Kotipizza oli hyvänä kakkosena, ja pronssille kiri Tarantella.

Pizzapohjien paksuudessa ei kauhean suuria eroja ollut, eikä maussakaan mahdottoman suuria mielestäni. Pohjia ei erikseen pisteytetty, mutta muistelen keskusteluissa vilahdelleen mm. lauseita: "Napolin pohja oli paras. / Kotipizzan pohja miellyttää. / Da Marion pohja ei kyllä ollut niin hyvä." Ehkä suurin ihmetys / yllätys meille oli vaisut tomaattikastikkeet, kaikissa paikoissa. Da Maxissa sitä oli yritetty piristää reippaalla pippuroinnilla. Ostavatko pizzeriat valmiina halvimman mahdollisimman pizzakastikkeen jostain tukusta? Mitä jos sen tekisi itse ja saisi näin säädettyä maut mahtaviksi?

Pizzojen näön ja maun lisäksi yksi pisteytetty asia oli henkilökunnan asenne. Missään paikassa ei paheksuttu yhdeksän hengen joukkueemme kahden pizzan tilausta, vaan tuotiin tyynesti pienet lautaset jokaiselle. Tarantellassa oli asennetta vaikka muille jakaa: pizzat oli leikattu  yhdeksään osaan! Tästä erityispisteet ja -maininta heille.

Tarantellan taidonnäyte

Jaa... niin mikäkö pizzeria tämän kisan voitti? Napoli, tuo Tuiran pitkäikäinen nälänkarkoittaja! Toiseksi tuli Tarantella ja kolmanneksi Kotipizza.

Oulussa voisi tehdä toisenkin (tai vaikka kolmannenkin, sillä paikkoja riittää) pizzakierroksen, ihan eri pizzerioissa. Silloin voisi testata myös ns. erikoispizzoja tai talon erikoisia jonkun peruspizzan ohella. Jos olet testannut, kerrohan kuumat vinkit!

lauantai 20. tammikuuta 2018

Siskonmakkarapata

Tämä ohje saattaa olla lapsiperheen painajainen: sieniä ja pinaatteja suloisesti makkarapallojen kanssa sekaisin - eikä sipulissakaan ole säästelty! Meille se maistui erinomaisesti, ja ruokaa riitti reilusti seuraavallekin päivälle lämmitettäväksi.

Alkuperäinen ohje (jota hiukan muokkasin) oli K-kaupan ruokalehdessä.



SISKONMAKKARAPATA (perunoiden, pastan tai riisin kanssa syötäväksi)

öljyä paistamiseen
200 g ruskeita herkkusieniä
1 punasipuli
500 g siskonmakkaroita
3 valkosipulinkynttä
70 g tuoretta pinaattia
1 prk tomaattimurskaa
1 - 1,5 dl vettä
1 tl hunajaa
1/2 tl fenkolia (maustetta pussista, ei tuoretta fenkolia)
puolikas lihaliemikuutio
kourallinen tuoreita yrttejä (laitoin basilikaa + lehtipersiljaa)
ripaus mustapippuria
1 tl balsamiviinietikkaa

Viipaloi herkkusienet ja silppua sipuli. Kuumenna pannulla hiukan öljyä ja paahda herkkusieniviipaleita kovalla lämmöllä, välillä sekoitellen, muutaman minuutin ajan. Niihin saa ainakin osaan tulla jopa vähän paistopintaa, tykkään minä. Lisää sitten joukkoon sipulisilppu, vähennä lämpöä ja paista pari minuuttia. Tämän jälkeen voi puristella siskonmakkaroista palleroita pannulle. Sekoittele ja anna makkarapallojen paistua hetki ennen kuin lisäät hienonnetun valkosipulin paistumaan. Samaan syssyyn voi lisätä sitten myös pinaatinlehdet (joita kannattaa ehkä hiukan pilkkoa pienemmiksi). Sekoittele ja paista pari minuuttia ja lisää sitten tomaattimurska ja vesi sekä makuaineet: hunaja, fenkolinsiemenet, lihaliemikuution pala, yrtit, mustapippuri ja balsamiviinietikkaa. Anna seoksen kiehua kymmenisen minuuttia ja tarkista maut. Lisää tarvittaessa suolaa (ja/tai makeutusta). Anna kiehua vielä hetki ennen tarjoilua. Makkarapallerot kypsyvät melko nopeasti, joten tämän ruuan hauduttamiseen ei tarvitse uhrata aikaa.