perjantai 2. syyskuuta 2011

Hedelmäkupit

Kauppahallin tiskillä oli hirmu söpöjä aprikooseja. Hyviäkin olivat! Neljä pikkusöpöläistä pääsi Maku-lehden reseptin mukaan tehtyjen hedelmäkuppien pohjalle. Hyvä jälkiruoka, joskin melkoisen makea. Minä tein ohjeen määrästä vain neljäsosan ja siinä oli kahdelle aivan nokko. Kupit olivat isot teekupit.
HEDELMÄKUPIT (8-10 kpl)

n. 400 g hedelmiä, esim. luumuja, kriikunoita tai aprikooseja
50 g voita sulatettuna
1 dl fariinisokeria (minulla ei ollut, käytin muscovadoa)

Taikina:
200 g voita
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 munaa
2 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
1/2 rkl inkivääriä raastettuna

Lisäksi:
2 dl ranskankermaa
1 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
(minä lisäsin lirauksen sitruunamehua)

Halkaise ja paloittele hedelmät. Sekoita hedelmäpalojen joukkoon voisula ja fariinisokeri. Jaa seos uuninkestävien kahvikuppien pohjalle (kultakoristeiset eivät käy).

Sulata taikinaa varten voi. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään. Vatkaa munat ja sokerit vaahdoksi. Sekoita muna-sokerivaahtoon voisula ja jauhot vuorotellen. Lisää inkivääriraaste ja sekoita taikina tasaiseksi.

Jaa taikina hedelmäpalojen päälle. Kypsennä leivonnaisia 200-asteisen uunin keskitasolla noin 15 minuuttia, kuppien koosta riippuen. Tarkista kypsyys puutikulla. Anna kuppien jäähtyä hiukan.

Sekoita ranskankerman joukkoon sokerit (ja sitruunamehutilkka, jos haluat). Nauti leivonnaiset suoraan kupeista ranskankerman kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti