perjantai 13. tammikuuta 2012

Bolognese ja spaghetti chitarra


Jauhelihakastike on monen kodin perusruokien kingi. Kunnon aineksilla siitä saa mielettömän maistuvan pastakastikkeen. Maku on aina erilainen. Joskus olen tehnyt esimerkiksi näin, mutta useimmiten ohjeita ei vilkuilla vaan tehdään tuntumalla. Tällä kertaa soosi rakentui jotenkin näin:

1 sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
pala juuriselleriä
(6-8 anjovisfilettä)
2 rkl tomaattipyrettä
400 g naudan jauhelihaa (jota luomunakin saa jo monesta paikasta)
reilu 1 dl porkkanaraastetta
1 prk tomaattimurskaa (kannattaa investoida laatuun)
1-2 dl vettä
1 tl timjamia
1 tl basilikaa
2 tl oreganoa
1 tl chilijauhetta
1 tl hunajaa
tuoretta basilikaa
mustapippuria
suolaa

Freesaa silputtuja sipuleita ja selleriä (korkeareunaisella) pannulla öljyssä. Lisää jauheliha ja paistele hetki. Jos haluat käyttää anjoviksia, niin tee keskelle vähän tilaa ja laita anjovisfileet pannulle. Sekoittele niitä vähän, niin ne hajoavat atomeiksi ja liukenevat helposti jauhelihan joukkoon. Lisää tomaattipyre ja paista vielä hetki. Lisää porkkanaraaste ja tomaattimurska sekä mausteet (paitsi tuore basilika). Vettä voi lisätä sen verran, että tulee mieluisa vetelyys. Kiehauta ja tasaa maut suolalla ja hunajalla. Anna kastikkeen kiehua - kymmenisen minuuttiakin riittää, mutta pidempäänkin voi muhia. Lisää lopuksi basilikasilppua ja sekoita. Tarjoile haluamasi pastamallin kera.

Pastana oli tällä kertaa itse veivattua spaghetti chitarraa, joka on neliskanttista spagettia. Jo sitä pastaa onkin monenlaista! Kuhunkin on myös omat sopivat lisukkeensa, esim. linguinen kanssa mereneläviä, spagetin kanssa liha- ja/tai tomaattilisukkeita. Joulun alla selaillessani pastamankelin lisäosia hämmennyin valikoimasta. Ilokseni joulupukki toikin sitten Marcatoon sopivan chitarra-kappaleen, mutta näköjään tällainenkin askartelu on mahdollista.

9 kommenttia:

  1. Herkullisen oloinen resepti. Bolognese on ihan must tasaisin väliajoin. En ole jaksanut kyllä koskaan tehdä siihen tuorepastaa.

    VastaaPoista
  2. Pastantekemiseen minun on paneuduttava, mutta onneksi toukokuu ja Giro sieltä lähestyy, silloin opettelen lisää. Punastuttaa viimekeväiset kokeilut:)

    VastaaPoista
  3. Minun ensimmäinen pastantekokertani oli kovin hikinen ja ajattelin, että kiesus miten työlästä! Nyt kun kokemusta on kertynyt, saan pastan aikaiseksi melko nopeasti ja vaivattomasti. Mutta onhan se jokseenkin nopsakampaa ottaa makaroonipussi kaapista. Puhumattakaan siitä, että mellä se pussipasta on aina täysjyväpastaa, ruispastaa tms. ja omatekoinen koostuu durumvehnästä. Pitäis repäistä ja kokeilla vaikka spelttipastaa. Tai jotain muuta. Mitähän sitä vois...?

    VastaaPoista
  4. Hmm, saiskohan minunkin pastakoneeseen lisäosia... Pitääkin selvittää. Ja bolognese on tosiaan myös minun suosikki, jota tehdään aina ihan perstuntumalla, vähän sen mukaan mitä sattuu löytymään. Salaisena aseena käytän bologneesessa tähtianista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähtianista!! Tuopa on minulle ihan uusi viritelmä bolognesessa. Kiitos vinkistä... kun muistais kokeilla seuraavalla kastikekerralla.

      Kannattaa selvittää nuo lisäosat. Bittiavaruuden kautta ainakin Marcatoon saa tilattua yhtä sun toista värkkiä.

      Poista
  5. Moi! Kiva blogi!
    Teen usein bolognese kastiketta (ragú di carne) mutta en koskaan käyttänyt hunajaa :P
    Rakastan "spaghetti alla chitarra", kotimassani Italiassa löytyy helposti kaupoista mutta täällä Suomessa ei :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      En minäkään ole täällä nähnyt chitarraa ikinä. Onneksi on tuo pastamankeli ja lisäosa!

      Poista
    2. Hei vaan mulla on chitarraa kaapissa ihan suomesta. Vaasalaiset italialaiset maahantuojat myi. Herkun ja Hellan Annalla saattaa olla!

      Poista
    3. Niin ne rantautuu erikoisuudet tänne Suomeenkin! Jos vielä joskus Ouluunkin asti päätyisivät :) Pitäisi yrittää joskus päästä sinne Annan kauppaan.

      Poista