torstai 24. toukokuuta 2012

Salvialihapullat

Salvia on mielettömän ihanan tuoksuinen yrtti, jota tulee käytettyä ruuanlaitossa melko harvoin. Meidän lähikaupassamme tuoretta salviaa ei ole vielä kovin monia vuosia edes näkynyt, joten hankalapa siihen on ollut tarttua. Salvian maku on melko voimakas ja se helposti hallitsee makuja. Nyt säälittäväksi nuupahtaneessa salviapuskassamme oli enää alun toistakymmentä tomeran näköistä lehteä, joten oli korkea aika käyttää ne. Broileria, johon olen ennen salviaa käyttänyt, ei meillä ollut, joten jauheliha sai kelvata kaveriksi. Hyvin kelpasikin! Tein lihapullia, jotka saivat salvian lisäksi makua vain parmesaanijuustosta ja mustapippurista. Kahdeksan salvianlehteä antoivat vienoa makuansa lihapulliin, eli enemmänkin olisi voinut laittaa.

Kunnianarvoisan Hävikkiherkun tittelin tämä ruoka saa säälittävän salviapuskan tähden.


SALVIALLA MAUSTETUT LIHAPULLAT (n. 25 kpl)

1 pieni sipuli
1 valkosipulinkynsi
400 g jauhelihaa
2 rkl korppujauhoja
2 rkl maitoa (tai vettä)
vajaa 1 dl parmesaanijuustoa raastettuna
1 kananmuna
8-10 salvianlehteä
muutama pyöräytys mustapippuria myllystä
n. 1 tl suolaa

Hienonna sipuli ja valkosipuli. Makujen pehmittämiseksi kuullota niitä pannulla (oliivi)öljyssä hetken aikaa. (Älä pese paistinpannua, sillä jos aiot paistaa lihapullat siinä, saat kaupan päälle hyviä sipulinmakuja.)

Sekoita sipulit, jauheliha, korppujauhot, maito (tai vesi), juustoraaste, muna, silputut salvianlehdet, pippuri ja suola tasaiseksi taikinaksi. Muotoile lihapulliksi - pieniksi (minulla tuli n. 25 kpl) jos paistat ne paistinpannulla, suuremmiksi jos paistat uunissa (pienet kuivuvat uunissa helposti, isommista tulee meheviä). Paista - paistinpannulla tai uunissa.


Keittiön välineistöön kuuluu meillä myös lihapullasakset. Hirveän hauskan näköinen vempain, mutta käytännöllisyys ei ehkä ole ihan asteikon yläpäässä. Nopeampaa on pyöritellä lihapullat käsin! Hyvä puoli vempaimessa on, että saa tasakokoisia lihapullia. Jos on sillä lailla tarkka :) Oliskohan tälle muuta käyttötarkoitusta? Vinkkejä???


Minä paistoin lihapullat paistinpannulla välillä niitä pyöräytellen, kunnes niissä alkoi olla joka puolella väriä. Sitten silppusin pienen sipulin ja yhden valkosipulinkynnen ja lisäsin ne pannuun. Paistoin hetken, lisäsin ruokalusikallisen tomaattipyrettä ja paistoin vielä hetken. Sitten kaadoin 2 dl ruokakermaa sekaan ja annoin muhia hiljalleen poristen vartin verran. Lisäsin mustapippuria, ripauksen suolaa sekä muutaman basilikan ja salvian lehden silputtuna. Kaadoin sekaan kypsää pastaa ja sekoitin... ja nam, sitten päästiin aterioimaan.

7 kommenttia:

  1. Laita ihmeessä salvia kasvamaan purkkiin partsille. Kohta kasvaa kohisee niin, että ootte pulassa!

    VastaaPoista
  2. Just tänään muuten katselin omia salviantaimia pihalla, että kohta voi alkaa jo keräämään satoa. Voisi tehdä vaikka tällaisia pullia. Ja kyllä tuollaiset lihapullasakset pitää joka kokilla aivan ehdottomasti olla:-)

    VastaaPoista
  3. Meillä on kans ihan hillitön salviapuska tuossa terdellä. Nämä kuulostaisi kivoilta!

    VastaaPoista
  4. Salvia on just niitä yrttejä, jotka kasvaa sitä villimmin, mitä vähemmän sille keksii käyttöä. Se on melko voimakas mielestäni eikä sitä mene lehteä, kahta enempää kerrallaan. Sitä saa puskasta vielä marraskuussa ja keväällä se jo pukkaa uutta lehteä jo hangen keskellä :)

    VastaaPoista
  5. Mmmm, kuulostaa hyvälle! Pitää testata, kun saan oman salviani ostettua kaupasta ja istutettua :)

    VastaaPoista
  6. Kun huomaa, että saltimboccaa voi oikeastaan tehdä melkein mistä lihasta vaan, on salvian menekki taattu!

    Saiskohan noilla lihapullasaksilla tehtyä voista tai jäätelöstä nättejä palloja tarjoilua varten?

    VastaaPoista
  7. Hannele, Ankerias, Tusla ja Campasimpukka, olen nyt vakuuttunut siitä, että salviapuska pitää parvekkeelle laittaa!

    Heidi, minunkin pitää ostaa uusi puska ja tökätä se multiin. Sitten vain odottelemaan tuuheutumista.

    Pekka: Kesän teema voiskin olla saltimbocca eri lihoista - ja kaloista :) Jäätelöpallojen tekoa minäkin oon miettinyt, ne vain pitäis hotkaista heti suuhunsa, sillä noilla tulee niin pieniä palloja, että jätskiversiot sulaisivat melko joutuin. Voisi kyllä kokeilla kuitenkin!

    VastaaPoista