lauantai 5. tammikuuta 2013

Sieni-pinaattilasagne

Silmäin alla on jo viikkoja pyöriskellyt kaksi sienipussia: kuivattuja suppilovahveroita ja kantarelleja. Keksin käyttää ne nyt sienilasagneen, johon lisäksi makua antamaan laitoin tuoretta pinaattia. Sieniä oli piskuisessa lasagnessa runsaasti, sillä muistissani on mummun lausahdus "ei tarvi suuta tyhyjälle aukasta". Että jos on sienilasagne, niin sitten on kans sieniä!


SIENI-PINAATTILASAGNE

8 lasagnelevyä

vajaa 1 dl vehnäjauhoja
n. 6-7 dl maitoa
1/3 pkt Koskenlaskija-viherpippuri -juustoa
n. 1 dl parmesaanijuustoraastetta
ripaus muskottipähkinää
ripaus mustapippuria
ripaus suolaa

35 g kuivattuja sieniä
15 cm pala purjoa
3 valkosipulinkynttä
1 pkt tuoretta pinaattia
suolaa, pippuria
n. 1 tl ruskeaa sokeria
(tuoretta) timjamia + rakuunaa (minulla oli silppuja yhteensä reilu ruokalusikallinen)

pinnalle juustoraastetta

Aloita laittamalla sienet likoamaan. Liota tunnin verran.

Tee valkokastike. Laita jauhot kattilaan ja lisää sekaan vähän maitoa, jotta saat sileän seoksen. Lisää maitoa (niin että sitä on kaikkiaan ehkä kuutisen desiä), sekoita koko ajan ja nosta liedelle. Kuumenna kiehuvaksi välillä sekoitellen. Keitä pari minuuttia ja lisää juustot. Sekoita ja mausta.

Halkaise ja huuhtele purjonpätkä, ja siivuta se. Kuori ja silppua valkosipulinikynnet. Valuta sienet. Huuhtaise pinaatinlehdet ja nipsaise paksuimmat lehtiruodit/-kannat pois. Saksi lehtiä vähän pienemmiksi. Kuullota sipuleita öljyssä pannulla lempeästi hetken ajan. Lisää sitten lämpöä reilusti ja lisää pannulle sienet. Paista vähän aikaa ja lisää pinaatit. Mausta.

Yhdistä juustokastike ja sieni-pinaattiseos. Lisää maitoa, jos soossi on liian jankkista (minä lisäsin ehkä desin verran tässä vaiheessa, parissa erässä). Tarkista suola ja muut maut, lisäile mausteita mielesi mukaan.

Kokoa lasagne: Laita vuoan pohjalle vähän kastiketta, sitten pari lasagnelevyä, kastiketta, lasagnelevyjä jne... Päällimmäiseksi tulee kastiketta, jonka pinnalle voi ripotella halutessaan juustoraastetta (laitoin parmesaania). Paista 200 asteessa niin kauan, että lasagnelevyt ovat pehmenneet (meidän levymme kypsyivät noin puolessa tunnissa). Anna lasagnen vetäytyä 10 - 15 minuuttia, ennen kuin kauhaiset sitä lautasellesi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti