maanantai 15. heinäkuuta 2013

Tomaatti ja basilika piiilosilla

Ou jee, viimeinkin päästään myös meillä grillaamaan! Olemme härnänneet parvekenaapureita herkullisilla tuoksuilla jo muutaman kerran, muun muassa bratwurstihodareita ja liha-kasvisvartaita tehden. Olemme vasta taipaleemme alussa, ja ennen talven tuloa ehtii grillissä valmistua vielä yhtä sun toista hyvää.

Herkkusienet hypännevät monen grillaajan ostoskärryyn tänäkin kesänä. Minä olen joskus syönyt niitä jollain juustolla täytettynä ja pekoniin kiedottuna. Meillä ei nyt rakenneltu sellaisia, vaan laitettiin sienten sisään basilikanlehti ja puolikas kirsikkatomaatista. Osa sienistä sai sitten ylleen siivun parmankinkkua, osa pekonia. Jälkimmäiset olivat vähemmän suolaisia kuin parmankinkkuiset, mutta hyviä olivat molemmat. Basilika ja tomaatti toivat raikkautta sieniin.


TOMAATILLA JA BASILIKALLA TÄYTETYT HERKKUSIENET

isoja herkkusieniä
basilikanlehtiä
kirsikkatomaatteja puolitettuina
parmankinkkua tai pekonia
mustapippuria myllystä

Poista herkkusienistä kannat. Laita jokaisen sienen kuoppaan yksi basilikanlehti ja sen päälle tomaatinpuolikas niin, että leikkuupinta on basilikanlehteä vasten. Ripsauta päälle hiukan pippuria. Kietaise jokaisen sieni-basilika-tomaattiviritelmän päälle siivu kinkkua tai pekonia. Tikkuja ei tarvita, homma pysyy koossa ilmankin. Grillaa, kunnes pinta saa vähän väriä.


Sienet sopivat mainiosti osaksi grillipuffettia, mutta maistuvat mukavasti myös ihan vain uusien pottujen kera.

2 kommenttia:

  1. Voi miten söpöisiä suupaloja, mutta saattavat olla kuumia suoraan grillistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuumiapa hyvinkin! Siellä missä on muhitettu tomaatti, siellä kuumuus :)

      Poista