tiistai 17. joulukuuta 2013

Pikagraavattu lohi

Yksi vaihtoehto perinteiselle graavilohelle on pikagraavattu lohi. Sen valmistaminen ja valmistuminen käy nopeasti, vaikka vieraita odotellessa. Maustumista ja kypsymistä edesauttaa sitruunamehu ja pikanttia makua tulee katajanmarjoista. Ohjeen löysin "Lantliv Mat & Vin - God Jul" -lehdestä (nr 6 2013). Minä puolitin ohjeen, mutta kirjaan sen tähän lehden mukaisilla määrillä.

PIKAGRAAVATTU LOHI

1 rkl katajanmarjoja (kuivattuja)
6 rkl hyvää oliiviöljyä
1 sitruunan kuori ja mehu
1 rkl sormisuolaa
1 tl hienoa ruokosokeria
vastarouhittua valkopippuria
400 g lohta
tilliä koristeluun

Murskaa katajanmarjoja morttelissa. Sekoita joukkoon oliiviöljy, hienoksi raastettu sitruunankuori, sitruunamehu, suola, sokeri ja hiukan rouhittua valkopippuria.

Ota esiin laakea vati ja laita pohjalle hiukan marinointilientä. Leikkaa lohi ohuiksi siivuiksi ja nostele siivut vadille. Kaada päälle loppu liemi ja nostele lohisiivuja kevyesti, jotta marinadia pääsee joka paikkaan. Nosta lautanen jääkaappiin. Vartissa lienee valmista. Lehden ohjeessa ei mainittu tekeytymisaikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti