torstai 10. maaliskuuta 2016

Iltapullat

Lapsuudenkodissani tehtiin jostain syystä aina pullataikina vähintään litraan maitoa. Ennen kuin työläiseksi saatiin yleiskone, oli sen vaivaaminen kohtuullisen kova homma. Jossain vaiheessa, kun äidin reumaiset kädet eivät siihen enää taipuneet, vaivasin minä. Keltainen pullataikinaämpäri tuli tutuksi, ja koneen jo tultua taloon tein homman vieläkin usein käsin. Taikinaterapia oli tehokasta teinille, ja samalla saatiin äidin kanssa poristua asia jos toinenkin.

Nyt ei ole äitiä eikä yleiskonetta, eikä tarvetta tehdä isoa taikinaa. Jossain vaiheessa hoksasin, että myös ihan pieni pullataikina voi riittää. 2,5 dl maitoa ja puolikas hiiva innostavat leipomaan pullaa ihan arki-iltanakin, sillä moisen taikinan vaivaaminen ei ole homma eikä mikään, ja pullat pyöräyttää kohoamaan joutuisasti.


APPELSIINI-MANTELITÄYTE PULLIIN

mantelijauhoa ja sokeria suhteessa 50 : 50
raastettua appelsiininkuorta (vähemmän kuin mantelijauhon määrä)
voita tai margariinia

Sekoita mantelijauhe, sokeri ja appelsiininkuoriraaste keskenään. Kauli pullataikinasta ohuehko levy ja levitä sille pehmeää rasvaa. Ripottele puolikkaalle taikinalevyä manteli-sokeriseosta ja taita toinen puoli päälle. Leikkaa kaksinkertaisesta levystä suikaleita taikinalevyn taittosuunnan mukaisesti (niin että jokaisessa suikaleessa on mutka mukana). Suikaleiden leveydellä voit määritellä, miten suuria pullia haluat. Ota suikale kerrallaan käsiisi ja kierrä se spiraalimaiseksi ja pyöräytä sitten solmuun. Kohota, voitele, ripottele päälle sokeria ja paista 225 asteessa.

(Minä tein nyt ihan pienen satsin täytettä: 1 rkl sokeria, 1 rkl mantelijauhetta ja noin 1 tl appelsiininkuoriraastetta. Tuli ehkä 12 kierrepullaa ja neljä pikkupullaa.)


Jos haluat oikaista, voit tehdä myös pikkupullia, joihin painat kohoamisen jälkeen kolon (ja voitelet pullat), minkä jälkeen laitat nokareen voita ja manteli-sokeriseosta koloon. Kivoja nämäkin:

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ai niin, se leivonnan piristäjä! Kännykän kuvassa. Oli mahottoman kiva leipoa :)

      Poista
  2. Iltapullat, mikä ihana nimitys! En ole kovin kokenut pullan leipoja, joten minulle ainakin appleisiini-mantelitäyte oli ihan uusi oivallus, pitääpä joskus kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyöräytäppä Heidi joskus iltapullat, niin saat hyvän mielen :) Minullekin tuo täyte oli ihan uusi. Sattui silmiin appelsiini ja mantelijauho ja siitä se ajatus sitten lähti.

      Poista
  3. Mulla on ollu aivan sama ongelma. Että aina oli tehtävä lapsuuden peruja niin julmetun suuri taikina. Kunnes kanssa tajusin, että se on ihan pala kakkua tuo leipominen, nopeaa ja näppärää, kun tekeekin vähän pienemmän taikinan. No kyllä mä nyt vieläkin sen 5dl pyöräytän kuiteski...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä on oivalluksia :) Kyllä minäkin usein vielä tuon 5 dl maitoa laitan, mutta osaan tehdä vieläkin pienemmän satsin. Liian pienen, ajattelee 50 % taloudestamme...

      Poista