maanantai 21. maaliskuuta 2016

Makoisat kinkkuruusut

Aamupala - välipala - iltapala - makupala - herkkupala - hiukopala - suolapala... eikun suupala!

Suupaloja, ja vallan kertakaikkiaan ihania suupaloja, olivat Kokkipotti-Hannelen ja valokuvaaja Johanna Myllymäen Suupaloja-kirjan ohjeella tehdyt kinkku-juustokupposet, joita nautittiin hyvässä seurassa lauantai-iltana. Olen lukenut kirjan läpi jo moneen kertaan, ja oli vaikea päättää, mitä sieltä tekisin ensiksi. Kerran jo meinasin laittaa Hannelelle viestiä, että "sano joku numero 17:n ja 229:n välillä", niin olisin saanut arvottua aloitusreseptin kirjasta. Kun sitten ystäväporukan kanssa päätimme pitää illalliset Italia-teemalla, valikoituivat suupalatkin siten vaivattomasti. Pidimme pienen kuohuviinitastingin ja tein sitä varten oliivitahnaa ja keksejä sekä näitä kinkku-juustokupposia. Reseptit toimivat hyvin ja olivat helppoja toteuttaa. Ja mikä tärkeintä, maut olivat herrrrrkullisia!


ILMAKUIVATTUA KINKKUA JA SAVUJUUSTOA (12 kpl)

6 siivua ilmakuivattua kinkkua (minulla oli 12 soikeaa siivua bresaolaa eli jokaiseen koloon yksi)
50 g hyvin sulavaa savujuustoa (laitoin Hilma-savujuustoa, ja hiukan enemmän)
* uunikuivattuja kirsikkatomaatteja (1-2 per suupala)
tuoretta basilikaa (tai timjamia tai oreganoa)

* Aloita valmistamalla uunikuivatut tomaatit: Laita uuni kuumenemaan 100 - 120 asteeseen (minulla oli 120 astetta). Halkaise kirsikkatomaatit pitkittäin ja laita ne vuokaan leikkauspinta ylöspäin. Ripottele päälle suolaa ja hieman oliiviöljyä, sekä halutessasi kuivia tai tuoreita yrttejä (minä laitoin hippusen kuivattua oreganoa). Laita tomaatinpuolikkaat mietoon uuninlämpöön ja kuivata niitä siellä vähintään tunti, mielellään kaksi.

Kun tomaatit ovat valmiit, kuumenna uuni 200 asteeseen. Puolita kinkkuviipaleet pitkittäin ja vuoraa kinkulla muffinipellin kolot. Ole tarkkana ja asettele kinkku tiiviisti ettei jää rakoja eikä juusto valu kolojen pohjalle ja tartu kiinni. Minä laitoin jokaiseen koloon yhden kokonaisen bresaola-siivun, jolloin sen reunat laskostuivat vähän kukkamaisesti. Kuutioi juusto ja jaa tasaisesti kinkkupesiin. Nosta muffinipelti uuniin noin 6 - 10 minuutiksi tai kunnes kinkku on rapeaa ja juusto sulanut ja saanut hieman väriäkin.

Ota muffinipelti uunista ja siirrä kinkku-juustokupposet tarjoiluvadille. Älä riuhdo. Jos juustoa on valunut pohjalle, on se tarttunut kiinni, ja koko kinkkukupponen on vaarassa repeytyä. Laita jokaiseen kupposeen 1-2 tomaatinpuolikasta ja koristele esim. tuoreella basilikalla tai timjamilla.

Parhaimmillaan herkut ovat lämpiminä, sanoo Hannele. Olivat erinomaisia kylmempinäkin, sanovat Kotiharmi ja tasting-raati.


7 kommenttia:

  1. Minullakin suurin ongelma on tällä hetkellä, mistä aloittaisi. Kirja on silkkaa superia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloitusongelmaan ehkä paras ratkaisu olisi pistää hihat heilumaan heti ensimmäiseltä reseptisivulta lähtien. Ja siitä sitten järjestyksessä eteenpäin :)

      Poista
    2. Voi teitä ihanat tyypit <3
      Kiitos.

      Poista
  2. Voi onpa kauniit! Mulla on kirja vielä kokonaan selaamatta, ei malttaisi enää odottaa että pääsen siihen kunnolla käsiks. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniita näistä tuli tosiaankin, kiitos Huli! Minä olen lukenut kirjaa jo useana iltana iltalukemisena. Tulee paitsi leppoisat unet, myös nälkä :)

      Poista
  3. Jään seuraamaan blogiasi :) Tutustu minun blogiini; https://rakkaudestaruokaanblog.wordpress.com/2016/03/07/syo-hyvin-niin-jaksat-paremmin/ :)

    VastaaPoista