sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Lohta kesäkurpitsan syleilyssä

Olen löytänyt monia hyviä reseptejä naapurimaan Ica-kauppaketjun sivuilta. Resepteissä on paljon vanhaa tuttua, mutta myös uusia ideoita, kuten esimerkiksi lohipalan kääräiseminen kesäkurpitsasiivuun. Kannattaa siis pyörähtää noilla sivuilla, kun on haussa uusia ideoita.

Teriyakilohta on tehty meillä ennenkin, ja koska se on todettu herkulliseksi, niin tartuin innolla tähän uuteen reseptiin. Uutta twistiä tässä tuo lohen paistaminen kesäkurpitsasiivun sisällä. Kesäkurpitsa paistuu kauniin ruskeaksi (tai vähän turhankin mustaksi ruskeaksi, ellei ole tarkkana) ja saa makua lohesta. Ja lohi kypsyy meheväksi kasvissiivun sisällä.

Ruuassa käytettävän pak choin voi varmasti hyvin korvata esimerkiksi tavallisella kiinankaalilla tai vaikkapa nykyään monissa kaupoissa näkyvällä broccolinilla (pitkävartinen pikkuinen parsakaali). Pak choita ei ainakaan omassa lähikaupassamme oli juuri koskaan valikoimassa. Nyt sitä sattui olemaan jääkaapissa, kun löysin sitä toisesta kaupasta viikko sitten.


KESÄKURPITSAAN KÄÄRITTYÄ LOHTA JA TERIYAKIKASTIKETTA (4 annosta)

vähän reilu 600 g lohta
noin 1 kesäkurpitsa (2-3 kesäkurpitsasiivua / lohipala)
suolaa ja mustapippuria

Kastike:
1 rkl raastettua tuoretta inkivääriä
1 valkosipulinkynsi raastettuna
1 dl (japanilaista) soijakastiketta
0,5 dl vettä
0,5 dl sokeria
puolikas lihaliemikuutio (ohjeessa oli kokonainen, mutta en laittanut liian suolaisuuden pelossa)
1 tl Maizenaa

250 g pak choita

lisäkkeeksi keitettyä riisiä

Leikkaa lohi annospaloiksi ja poista niistä nahka. Ripottele kalojen päälle suolaa ja mustapippuria. Pese kesäkurpitsa ja höylää siitä ohuita siivuja esimerkiksi juustohöylällä. Tarvitset 2-3 siivua per kalapala (riippuu siitä, minkä mittainen ja paksuinen on kesäkurpitsa, ja kuinka paksuja ovat kalapalat). Ripottele myös kesäkurpitsoille hiukan suolaa.

Valmista kastike. Laita kaikki kastikeainekset pieneen kattilaan ja kuumenna välillä sekoitellen.

Suikaloi pak choi. Kun kastike on paksuuntunut, lisää suikaleet kastikkeeseen.

Kääri kesäkurpitsasiivut lohipalojen ympärille. Kun kaikki päät ovat samalla puolella, on kasassa pysyminen varmempaa. Kuumenna paistinpannulla vähän öljyä ja nosta lohipalat paistumaan. Paista lohipaloja joka puolelta 2 - 3 minuuttia, tai kunnes kesäkurpitsa on saanut väriä ja lohi on kypsää.

Tarjoile kala ja kastike keitetyn riisin kanssa.

2 kommenttia:

  1. Täydellisen mehevä lopputulos ja niin hyvää! Kastikkeestani tuli melko suolaista, ehkä lihalientä vieläkin vähemmän tai josko löytäisin vähäsuolaisempaa soijakastiketta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Olen tehnyt tämän tyyppistä kastiketta monia kertoja uudelleen, mutta kokonaan ilman lihaliemikuutiota. Suolaisuutta on hyvin ilman sitäkin.

      Poista