sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Sillikaviaaria uusille perunoille

Saimme kerran kylässä syödäksemme aivan mahdottoman hyvää sillimuhennosta. Siitä saakka se on kummitellut mielessäni, ja vasta nyt sain tehtyä herkkua itse. Kauppareissulla mieleen putkahti taas tuo taannoin syöty silliherkku, joten ostimme siihen ainekset Valion reseptin mukaan.

Kävimme juhannusaattona ostamassa uusia perunoita torilta suoraan viljelijältä ja söimme illalla yksinkertaisen, mutta ihanan kesäisen aterian: uusia perunoita ja sillikaviaaria. Perunat olivat aivan järisyttävän hyviä, eivätkä välttämättä olisi tarvinneet seurakseen yhtään mitään. Ei edes voita tai sipulia, noita perinteisiä uusien pottujen lisukkeita. Perunoiden lisukkeena tarjoiltu sillikaviaari kuitenkin sopi ihan täydellisesti pienien ja makeiden Siikli-perunoiden seuraksi. Parvekkeella ilta-auringossa ja kuohuviinilasillisen kera tuo ateria oli kaikessa yksinkertaisuudessaan hykerryttävän juhlava!

Sillikaviaaria sipaistiin myös kauppahallista ostetun tervaleivän (Leipomo Pekka Heikkisen valmistamaa) päälle. Etteipä vähän hyvää!

Kahdella sillifileellä tästä sillikaviaarista tulee vahvan sillinen. Jos on varovainen sillin syöjä, niin kannattaa kokeilla ensin yhdellä kalafileellä ja lisätä sitä, jos makuaisti niin sallii.


SILLIKAVIAARI

2 keitettyä kananmunaa (8 minuutin keittoaika)
2 kevytsuolattua sillifileetä
2 pientä uutta sipulia varsineen
n. 1 dl tuoretta tillisilppua
200 g kevyttä Creme fraichea
ripaus mustapippuria

Aloita keittämällä kananmunia 8 minuuttia ja jäähdyttämällä ne.

Huuhtele sillifileet kylmän veden alla ja hienonna ne veitsellä pieniksi kuutioiksi. Silppua sipulit ja varret. Kuutioi keitetyt ja jäähtyneet kananmunat pieneksi hakkelukseksi (minä hienonsin haarukalla rouheasti). Sekoita kaikki ainekset tahnaksi ja anna maustua jääkaapissa hetken ajan ennen tarjoilua.

Tarjoile sillikaviaaria uusien perunoiden kanssa tai esimerkiksi tervaleivän tai saaristolaisleivän päällä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti