perjantai 22. heinäkuuta 2016

Somat ja hyvät friandit

Friandi ei ole kuulunut sanavarastooni tähän mennessä, mutta tämänpäiväisen leivonnan ja maistelun jälkeen se sinne kuuluu. Olen ymmärtänyt, että friandi on mehevä ranskalainen leivonnainen, jonka taikinassa on mantelijauhoa ja päällä marjoja tai hedelmiä. Kokonaisten kananmunien sijaan leivonnaisiin tulee pelkkiä valkuaisia eikä kohotusainetta (leivinjauhetta) lainkaan. Jamie Oliverin lehdessä (nro 70 / 16) leipomaan houkutelleet rosmariini-aprikoosifriandit oli tehty friandivuoissa, joten sellaisiakin lienee olemassa. Näyttivät ovaalinmuotoisilta ne lehden kaakut. Minulla ei ole sellaisia vuokia, joten käytin tavallisia muffinivuokia.

Rosmariini-aprikoosifriandit maistuivat meille oikein hyvin. Ne olivat pehmeitä, meheviä ja erittäin hyvän makuisia. Rosmariinin maku oli hento ja päällä olleet aprikoosit toivat raikkautta makeaan kakkuun.

Seuraavalla kerralla teen 12 kappaletta friandeja. Lehden (erittäin helpolla) ohjeella tuli kuusi muffinipellin vuokien kokoista friandia, joiden ei tarvinnut päiväkausia etsiskellä avonaisia suita, joihin kadota :)

Laitan ohjeen määrät alkuperäisen mukaan grammoina. Keittiövaaka on edullinen ja hyvä hankinta, joten jos et vielä sellaista omista, niin suosittelen hankkimaan.


ROSMARIINI-APRIKOOSIFRIANDIT (6 kpl)

100 g voita sulatettuna ja jäähdytettynä
125 g tomusokeria
25 g vehnäjauhoja
85 g mantelijauhetta
3 kananmunan valkuaista (keskikokoisia munia)
yhden sitruunan kuori
1 rosmariinin oksan lehdet hienonnettuna (valitsin aika pienen oksan)
3 - 4 tuoretta aprikoosia lohkottuna

Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Voitele kuusi muffinipellin koloa huolellisesti ja reilulla kädellä. Voit varmaan käyttää myös samankokoisia vahvoja irrallisia muffinivuokia.

Sekoita tomusokeri, vehnäjauhot ja mantelijauhe kulhossa. Vaahdota toisessa kulhossa valkuaiset. Sekoita valkuaisvaahtoa jauhoihin muutamassa erässä. Sekoita samalla joukkoon noin puolet rosmariiniisilpusta sekä sitruunankuoriraaste. Sekoita lopuksi hellästi joukkoon voisula, kunnes saat aineksista pehmeän taikinan. Jaa taikina muffinivuokiin, asettele päälle aprikoosilohkoja ja ripottele pinnalle hiukan rosmariinisilppua.  Paista friandeja 180 asteessa 15-20 minuuttia kunnes ne ovat kullanruskeita.

Anna friandien jäähtyä kunnolla ennen kuin alat poistaa niitä koloistaan. Halutessasi voit siivilöidä niiden päälle koristeeksi hiukan tomusokeria.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti