maanantai 31. lokakuuta 2016

Curryperunat

Jossain elämän vaiheessa curry oli eksoottisin mauste, mitä kuvitella saattoi. Nyt mausteiden maailma on sellainen, että jopa täältä Oulun korkeuksilta löytää tavallisesta ruokakaupasta melkoisen repertuaarin mausteita ja mausteseoksia. Curry on meinannut tämmöisessä hötäkässä unohtua, joten kaivelin purkin esiin ja tupsautin sitä perunoihin. Oikein hyvä tupsautus - olisi saanut laittaa vähän enemmänkin. Kirjaan nyt ohjeeseen kaksi teelusikallista, kun itse laitoin vain puolitoista.

Meillä paistetaan usein perunalohkoja uunissa (välillä öljy+suola+mustapippuri -maustamisella, välillä yrteillä ryyditettynä - tai milloin milläkin). Sillä välin kun perunat kypsyvät maukkaiksi, ehtii puuhastella muuta. Jos perunoiden seuraksi pilkkoo pannulle esimerkiksi porkkanaa, palsternakkaa ja parsakaalta, ei paljon muuta aterialle kaipaakaan. Nyt uunissa paistettujen curryperunoiden kanssa syötiin intialaisittain maustettua lohta  ja papuja.


CURRYPERUNAT UUNISSA

n. 1/2 kg perunoita (minulla oli 6 perunaa)
3 rkl öljyä
n. 1/2 tl suolaa
2 tl curryjauhetta
ripaus mustapippuria

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Laita uunipellille leivinpaperi.

Pese perunat huolellisesti, mutta kuorimaan niitä ei tarvitse alkaa. Paloittele tai lohko perunat. Minä leikkasin ne kahdeksaan osaan. Laita perunapalat kulhoon ja lorauta öljy päälle. Sekoita vähän, että öljy tarttuu perunapaloihin. Ripottele perunoille suolaa ja curryjauhetta sekä ripaus mustapippuria. Sekoita ja levitä perunat leivinpaperin päälle pellille. Nosta pelti uuniin ja paista perunoita reilut 25 minuuttia (tai kunnes ovat kypsiä, mikä riippuu palojeen koosta ja perunalajikkeesta - minulla oli Van Gogh -merkkiset mukulat). Minä paistan perunat aina niin, että niissä on vähän rapsakkaa paistopintaakin, ainakin osassa.

* * *

Tuli syödessä mieleen, että nämä sopisivat kivasti esimerkiksi noutopöytäänkin, kun oheen tekisi vaikka sitruunaisen majoneesidipin.

maanantai 24. lokakuuta 2016

Paistettua lohta intialaisin maustein


Intialaisesta ruuasta leviää ympäristöön huumaavan ihana tuoksu. Minulle intialaiset ruuat eivät ole tosin mikään bravuuri. Usein niiden raaka-ainelista on pitkä kuin nälkävuosi, vaikka aika hyvin aineksia on kyllä löydettävissä. Ja toisaalta, kun kerran on haalinut kokoon tarvittavia mausteita ja aineksia, niin siellähän ne pulverit kaapissa odottavat seuraavaa kokkauskertaa.

Tänään teki mieli syödä kalaa, mutta teki mieli myös vietteleviä makuja. Lohi on vahvan makuinen kala, joka kestää vahvoja mausteita paremmin kuin monet vaaleat kalat, joten se valikoitui idän mausteiden seuraksi. Tuli hyvää!



PAISTETTUA LOHTA INTIALAISIN MAUSTEIN (4 annosta)

n. 600 g lohifilettä
suolaa

1 tl curryjauhetta
1/2 tl garam masala -jauhetta
1/2 tl kurkumajauhetta
1 tl raastettua tuoretta inkivääriä
1 valkosipulinkynsi raastettuna
2 kuivattua curryn lehteä
1/2 tl hienonnettuja sarviapilan siemeniä
2 rkl öljyä

Leikkaa lohi annospaloiksi ja poista paloista nahka. Ripottele paloille vähän suolaa.

Kuumenna paistinpannulla öljyä ja laita kaikki mausteet paistumaan. Paista mausteita melko lempeällä lämmöllä viitisen minuuttia. Nosta sitten lohipalat paistumaan mausteöljyn päälle. Voit nostaa lieden lämpöä tässä vaiheessa vähän, mutta varo, ettei ole liian kuumaa, etteivät mausteet pala. Paista lohipaloja joka puolelta muutaman minuutin ajan, kunnes niissä on mieleisesi kypsyys. (Toiset tykkäävät kuivemmasta, meillä tykätään mehevästä juuri ja juuri kypsästä.) Ripottele jossain välissä vielä tarvittaessa hiukan suolaa kalapalojen päälle.

* * *

Pakastepavut olivat hyvä lisä lohen ja perunoiden kanssa. Nostin lohifileet pannulta lautaselle odottamaan ja kaadoin pussista jäisiä papuja suoraan pannulle, jossa lohipalat oli paistettu. Nostin lämpöä reilusti ja paistoin papuja mausteöljyssä viitisen minuuttia, eli kunnes ne olivat sulaneet ja lämmenneet. Ripsautin hippusen suolaa pavuille paistamisen aikana.

tiistai 18. lokakuuta 2016

Paras porkkanasosekeitto

Söin juuri elämäni parasta porkkanasosekeittoa!

Tekisi mieli syödä koko kattilallinen yksin, mutta pitää varmaan jakaa tuota iloa myös puolisolle...

Ihanat maut Hannan soppa -blogista löytyneeseen porkkanakeittoon tuovat chili, kookosmaito ja maapähkinävoi. Viimeksi mainittua en ole osannut laittaa oikein muuhun kuin sataykastikkeeseen, koska leivän päällä se ei minulle maistu millään muotoa. Tykkääkö joku teistä? Ja mihin muuhun sitä vielä voisi käyttää?

Minä sovelsin Hannan ohjetta vähän. Tuoretta chiliä ei ollut, joten laitoin chilirouhetta purkista. Lisäsin keittoon myös parin päivän takaisen pottumuusin jämän, kun se oli muuten vaarassa joutua biopussiin. Kookosmaitoa laitoin hippusen enemmän. Poikkesin ohjeesta myös siinä, että en kuullottanut kasviksia vaan heitin palat suoraan kiehuvaan kasvisliemeen.

Keitosta tuli ihan tajuttoman järkyttävän hirveän hyvää! Tehkää tekin ja innostukaa. On helppo, on hyvä.


MAAPÄHKINÄINEN PORKKANASOSEKEITTO

8 dl kasvislientä
1 sipuli
6 reilun kokoista porkkanaa
3 valkosipulinkynttä
vajaa 1 tl (tai maun mukaan) chilirouhetta
n. 2 dl perunamuusinjämiä
1 dl maapähkinävoita
1,5 dl kookosmaitoa
suolaa ja mustapippuria

Kuori ja silppua sipuli, valkosipulinkynnet ja porkkanat. Laita ne kiehumaan kasvisliemeen yhdessä chilirouheen kanssa. Keitä, kunnes porkkanapalat ovat kypsiä. (Minä leikkasin porkkanat noin peukalonpään kokoisiksi paloiksi ja niiden kypsymiseen meni noin 20 minuuttia.) Lisää kattilaan muusinjämät, maapähkinävoi ja kookosmaito. Soseuta keitto sauvasekoittimella tai blenderillä. Ripauta joukkoon hiukan mustapippuria ja halutessasi myös suolaa.

torstai 13. lokakuuta 2016

Härkis-kaalipata (vähän ruma, mutta paljon hyvä)

Kun näitä lihaproteiininkorvikkeita on lähdetty kokkeilemaan oikein urakalla, niin testattiin sitten myös Härkis. Se on mm. härkäpavuista valmistettu murumainen tuote, joka näyttää (ja tuntuu) paistetulta jauhelihalta. Erään viikonlopun ruokasuunnitelmissa oli tehdä kaalipataa punakaalista, jota oli vielä hyvänkokoinen köntti jääkaapissa, ja Härkis sopi siihen ajatukseen hyvin.

Härkiksen käyttö oli helppoa, sillä se on sellaisenaan valmis käytettäväksi. Sekä koostumuksensa että makunsa puolesta se sopi kaalipataan erittäin hyvin. Härkistä tulee ihan varmasti ostettua uudemman kerran.

Kaalipata ei ole kuvauksellista, mutta punakaalipata se vasta kumman näköistä olikin! Meinasin nimetä tämän halloweenkaalipadaksi. Maussa ei ollut moittimista, joten käytä vaan punakaalta, jos sitä sattuu sinulla olemaan. Minä laitoin lisäksi palan savoijinkaalta, kun se pyöri vihanneslaatikossa niin toiveikkaana päästä mukaan. Yleensä käytän kaalipadassa ohrahelmiä tai -ryynejä, mutta ne olivat loppu ja laitoin kauraryynejä (ei hiutaleita). Valitse sinä suosikkisi - tai sitä, mitä kaapissa on.


(PUNA)KAALIPATA HÄRKIKSELLÄ

0,75 dl kauraryynejä (tai ohraryynejä, tai riisiä)
n. 3 dl vettä
2 tl kasvisliemijauhetta

n. 700 g (puna)kaalta
1 sipuli
3 porkkanaa
1 pkt (250 g) Härkis-härkäpapuvalmistetta
2 rkl siirappia
1 tl rouhittua maustepippuria
n. 1 tl suolaa
1-2 dl vettä

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.

Laita kauraryynit kiehumaan kasvisliemeen. Kypsennä niitä sen aikaa kun saat muut hommat tehtyä. Suikaloi kaali ja silppua sipuli. Paista ainakin osa kaalisuikaleista kuumalla pannulla öljyssä. Tulee makua ja kypsyminenkin ehkä vähän nopeutuu. Kuori porkkanat ja siivuta ne ohuiksi kiekoiksi. Avaa Härkis-paketti.

Sekoita kaikki kaalipadan ainekset uunivuoassa - myös kauraryynien (tai ohran tai riisin) keittoliemi. Laita vuoka uuniin ja kypsennä noin 1,5 tuntia (tai pidempään matalammalla lämmöllä, jos haluat oikein unelmanpehmeää kaalipataa). Voit laittaa padan päälle kannen tai foliota jossain vaiheessa kypsenystä, jos näyttää, että pinta ruskistuu liikaa. Vaikka kaalipadassa ruskistunut pinta on pelkästään herkkua!

maanantai 10. lokakuuta 2016

Syysillan ilo: Mummo Ankan omenapiiras

Jos on raparperipiiraiden kohdalla tullut miettineeksi reseptien runsautta, niin sama juttu on omenapiiraissa. Jokaiselle löytyy reseptiviidakosta oma suosikki ja kulloisenkiin tarpeeseen sopiva.

Jos haluat omenapiiraan, jossa painotus on omenoissa eikä taikinassa, niin kannattaa tehdä amerikkalaista omenapiirasta - sitä Mummo Ankan piirasta. Tein piiraan Hesarin ohjeen mukaan. Nams!


AMERIKKALAINEN OMENAPIIRAS

Täyte:  
noin 1 kg omenoita (esim. Granny Smith) 
1,75 dl (hillo)sokeria 
1 tl kanelia
maustemitallinen muskottia
ripaus suolaa 
2 rkl vehnäjauhoja 
2 rkl voita nokareina

Taikina: 
4,5 dl vehnäjauhoja 
0,5 tl suolaa 
2 rkl sokeria 
150 g kylmää voita 
vajaa 1 dl jäävettä

voiteluun kuohukermaa
pinnalle sokeria

Aloita valmistamalla täyte. Kuori omenat, poista siemenkota ja leikkaa omenat ohuiksi viipaleiksi. Sekoita keskenään sokeri, kaneli, muskotti, suola ja jauhot. Ripottele seos tasaisesti omenaviipaleiden joukkoon ja sekoita.

Tee taikina. Mittaa kuivat aineet kulhoon ja leikkaa voi ihan pieniksi paloiksi. Sekoita kuivista aineista ja voista murumainen seos. Lisää joukkoon kylmä vesi ja sekoita nopeasti taikinaksi. Kääri taikina kelmuun ja pane jääkaappiin puoleksi tunniksi. (Minä laitoin kymmeneksi minuutiksi pakasteeseen.)

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Jaa viilentynyttaikina kahteen osaan ja pyöritä palloiksi. Pyöräytä ensin toinen paloista vehnäjauhoissa ja kaaviloi siitä kahden leivinpaperin välissä ohut, pyöreä levy, joka peittää pyöreän vuoan pohjan sekä reilusti reunat (halkaisija 2324 cm). Kaaviloi toinen pala piirakan kanneksi samalla systeemillä.

Nosta omenaviipaleet vuoan keskelle korkeaksi keoksi ja vuole päälle voita.  Voitele taikinalevyn reunat vedellä, peitä piiras taikinakannella ja nipistele reunat kiinni. Voitele pinta kermalla ja ripottele päälle hieman sokeria. Pistele taikinakansi haarukalla tai leikkaa pintaan höyryaukkoja.

Pane omenapiirakka 200-asteiseen uuniin alatasolle 15 minuutiksi. Laske lämpöä ja kypsennä piirasta 175 asteessa noin 45 minuuttia. Anna jäähtyä ennen tarjoilua.

Kun piirakkaa ei malta jäähdyttää tarpeeksi, käy niin, että täytettä valuu leikkaamisen jälkeen vuoan pohjalle. Mutta ymmärrättehän - lämmin omenapiiras ja kylmä jäätelö, vastustamatonta!

maanantai 3. lokakuuta 2016

Couscous-broilerpannu

Sohvalta ponnistuksesta kului vain puoli tuntia siihen, kun istuimme jo ruokapöydän ääressä hyvä ruoka lautasella. Couscous-broilerpannu sopiikin näin ollen kiireisempäänkin arkeen. Plusmerkinnän se saa myös vähätiskisyydestään. Koko homma valmistuu yhdellä pannulla.

Sumakkia lukuun ottamatta ruuan ainekset löytyvät mitä todenäköisemmin ihan tavallisesta ruokakaupasta. Ovat nimittäin melko laajat pienenkin kaupan valikoimat tätä nykyä. Sumakkia (punainen, aavistuksen kirpeä mauste) löytyy varmimmin etnisistä kauposta - tai radan takaa blogaanikollegalta :) Tänks!


COUSCOUS-BROILERPANNU (3-4 annosta)

1 pkt ohuita broilerfileitä
n. 1/2 tl suolaa
1/2 tl sumakkia
2 tl juustokuminaa
1 tl jauhettua korianteria
hiukan chilihiutaleita

2 valkosipulinkynttä
1 pieni sipuli
1 iso porkkana
puolikas paprika
1 tl kuivattua minttua
2 dl couscousia
n. 1/2 tl suolaa
1 tl hunajaa
1 tl balsamiviinietikkaa
2 dl vettä
lehtipersiljaa

öljyä paistamiseen

Kuumenna pannulla öljyä ja nosta broilerfileet paistumaan. Ripottele niiden pinnalle suolaa ja mausteet. Paista fileitä molemmin puolin, kunnes ne ovat kypsiä (ohuet fileet kypsyvät muutamassa minuutissa). Fileiden paistuessa silppua valkosipulinkynnet ja sipuli, kuori ja kuutioi porkkana ihan pieniksi kuutioiksi, ja hienonna paprika pieniksi kuutioiksi. Nosta kypsät fileet lautaselle.

Lisää pannulle hiukan öljyä ja paista siinä sipuleita, porkkanaa ja paprikaa noin viiden minuutin ajan välillä sekoitellen. Lisää sekaan minttu, hunaja ja balsamiviinietikka, ja sekoita. Lisää couscous ja suolaa, ja lopuksi vesi. Sekoita nopeasti, nosta broiskut päälle, ja laita tiivis kansi pannun päälle. Anna couscousin turvota ja kypsyä reilut viisi minuuttia kannen alla (tai sen aikaa kun couscouspaketti ohjeistaa). Koristele lehtipersiljalla.

Me lisäsimme lautaselle vielä turkkilaista jugurttia kastikkeen virkaa toimittamaan.