tiistai 18. huhtikuuta 2017

Donitsit uunissa

Minun isäni on oikea pullahiiri. Hän ei sanojensa mukaan pidä makeasta, mutta suosikkileivonnaisiaan ovat munkit ja donitsit. Mikähän niissä on se "ei makea" -osuus, kysyn minä! Ei ainakaan ensivaikutelma, kun haukkaa ja saa suun (ja suupielten) täydeltä sokeria.

Tämä äskeinen aasinsilta johdattaa kohti donitsipeltiä: Koska minulla on sellainen, täytyy sitä myös käyttää. Vain kerran aiemmin on donitsipelti päässyt uuniin, enkä ollut sillä kerralla ihan tyytyväinen donitseihin. Ne maistuivat ihan kivoilta kyllä, mutta koostumus oli jotenkin liian höttökakkumainen. Nyt kokeilin donitseja ihan eri ohjeella (tämmöinen Pirkka-ohje) ja tykkäsin lopputuloksesta enemmän. Mausteena näissä oli kardemummaa, mutta ehkä seuraavalla kerralla raastaisin mukaan myös hippusen appelsiinin tai sitruunan kuorta.

Minun donitsipeltini on kuusipaikkainen, joten paistoin ensin kuusi donitsia, pesin pellin ja paistoin sitten toiset kuusi.


DONITSIT (donitsipellillä) 12 kpl

3 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta 
1/2 tl ruokasoodaa 
1/2 tl kardemummaa 
50 g voita sulatettuna
1,5 dl piimää 
1 kananmuna

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Voitele donitsipellin kolot.

Sekoita jauhot, sokeri, leivinjauhe, sooda ja kardemumma kulhossa. Sekoita voisula, piimä ja kananmuna jauhoseokseen. Pursota taikina pursotinpussilla rinkuloiksi koloihin. Minun oli vähän vaikea arvioida ensimmäisellä kierroksella, mikä olisi sopiva määrä taikinaa per kolo. Pursotin jokaiseen yhden rinkulan, ehkä vähän alle puoleenväliin kolon korkeutta. Pariin rinkulaan pursotin reilummasti ja ne nousivat uunissa niin, että reikä umpeutui ja ne muistuttivat isoja muffineita.

Paista donitseja 200-asteisessa uunissa noin 13-15 minuuttia.



Jos haluat kuorruttaa donitseja, niin voit keitellä päälle suklaakinuskin:

1 dl fariinisokeria
1 dl kuohukermaa
50 g valkosuklaata (laitoin kylläkin Fazerin sinistä ja vähän vähemmän)

Keitä fariinisokeria ja kermaa kattilassa välillä sekoitellen noin 7 minuuttia. Sulata sitten joukkoon paloiteltu valkosuklaa. Anna kinuskin jäähtyä huoneenlämpöiseksi ennen kuin dippaat donitsit siihen. Kasta donitsien sileämpi puoli (eli se pohjapuoli, joka oli donitsipeltiä vasten). Ripottele kinuskin päälle haluamiasi strösseleitä tai luiruttele viiruta sulatetusta suklaasta. Minä sulatin myös vähän suklaata ja dippasin pari donitsia siinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti