keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Helpoista helpoin pikamajoneesi

Oletteko koskaan miettineet, että majoneesia on monta makua? Siis ihan tavallista maustamatonakin majoneesia. On hyvää ja on pahaa mautonta. Itse tehty majoneesi kuuluu osastolle "hyvää", mutta sen valmistaminen ja vispaaminen on aina ollut homma sinänsä. Jossain vaiheessa pääsin jyvälle maailman helpoimmasta ja stressittömimmästä tavasta tehdä majoneesia itse. Se onnistuu näppärästi sauvasekoittimella korkeassa astiassa. Hyvä ohjevideo löytyy esimerkiksi täältä.

Majoneesia voi maustaa käyttötarkoituksensa mukaan esimerkiksi sitruunalla, chilillä tai valkosipulilla. Tämänkertainen satsi sai mausteekseen raastettua sitruunankuorta ja ihan hiukan valkosipulia, sillä sitä tarjottiin paistettujen maivojen ja uunissa kypsennettyjen perunoiden ja porkkanoiden kera.


NOPEA MAJONEESI

1 kananmuna
2 dl rypsiöljyä
1 tl dijonsinappia
vajaa 1/2 tl suolaa
pari-kolme tippaa vaaleaa balsamiviinietikkaa
1 tl sitruunamehua
vähän raastettua sitruunankuorta
puolikas pienestä valkosipulinkynnestä silputtuna

Riko kananmuna varovasti korkeaan ja kapeaan astiaan (johon sauvasekoittimesi sopii). Keltuaisen on hyvä säilyä ehjänä. Lisää astiaan muut aineet. Laske sauvasekoitin kulhoon niin, että keltuainen jää kokonaan sen alle. Käynnistä masiina, pidä sitä paikallaan ja anna surrata, kunnes majoneesi on muotoutunut.

Tällä öljymäärällä majoneesista ei tule kovinkaan tanakkaa. Jos tarvitset jämäkämmän majoneesin, lisää öljyn määrää esimerkiksi desillä.


Majoneesia jäi toiseenkin kertaan. Pakko varmaan tehdä burgerit. Siinä tapauksessa taidan sekoittaa majoneesiin vähän Srirachaa eli chilikastiketta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti